Kirja juontaa kielitunnin

Millähän näistä opettaisi?

Oppikirja säilyttää paikkansa kielenopettajan työkalupakissa. Sillä on kuitenkin väliä, millaisella materiaalilla tuntinsa kuljettaa.

Tiedetään, että hyvä oppikirja aktivoi, motivoi ja haastaa opiskelijan. Mutta mistä tunnistaa toimivan, aikuiselle suunnatun oppikirjan?

Saksan kielen lehtori ja oppikirjantekijä Eeva Elomaa otti haasteen vastaan ja selvitti asian soveltavan kielentutkimuksen väitöksessään.

Aineisto omasta takaa

Tutkimusaineistoksi valikoitui vuonna 2001 julkaistu saksan kielen perustason oppikirja Fremde in der Nacht... saksan kanssa sinuiksi. Elomaa kuuluu itse sen tekijöihin.

- Lähtökohtani oli, että "oppikirja eläköön", mutta se tulee muokata kohderyhmän mukaisin kriteerein sekä opettajan ja oppimateriaalin koostajan tarkoitusperien mukaisesti, tutkija kertoo.

Vaikka tutkimuksen empiirinen osuus koski saksaa, tulokset ovat sovellettavissa muidenkin kielten oppimateriaaleihin. Elomaa toivookin työnsä innoittavan niin oppikirjailijoita kuin opettajia tekemään perinteistä poikkeavia ratkaisuja.

Resepti hahmottui

Kun Eeva Elomaa purki liki viidensadan oppikirjaa käyttäneen opiskelijan palautteen, resepti alkoi hahmottua.

Selvisi, että hyvään oppikirjaan tarvitaan autenttisia, vaihtelevanpituisia tekstejä, jotka ujuttavat opiskelijan kieleen ja kulttuuriin. Natiivien haastattelut on syytä käyttää kieltä manipuloimatta.

- Lukukappaleet saavat olla pitkiäkin, jotta opiskelija saa runsasta materiaalia ja oppimista edistävää toistoa, tutkija havaitsi.

Sitten tarvitaan tekstien suomennokset. Kun kääntämisessä on pitkään korostettu merkityksen välittämistä, kielen oppikirjassa on toisin:

- Rinnakkainen, lähes sana-sananainen, ja siksi kummallinen, suomennos ruokkii tiedostamatonta oppimista. Näin saksan lauserakenteen erilaisuus piirtyy kuin varkain opiskelijan mieleen, Elomaa kertoo.

Luottaa opiskelijaansa

Toimiva oppikirja luottaa opiskelijan aktiivisuuteen.

- Esimerkiksi sanasto opetellaan täyttämällä teksteihin sidoksissa olevia sanataulukoita, eikä perinteisiä lukukappaleiden sanastoja ole lainkaan. Kielioppi taas avautuu parhaimmillaan tekstilähtöisesti ja herättelee päättelyn kautta ahaa-elämyksiä, Elomaa kertoo.

Ajattomuus on kielen oppikirjassa tärkeä arvo, mutta se vaatii faktatiedon karsimista. Opetusta täydentävää ajankohtaistietoutta on kuitenkin lähes rajattomasti saatavilla verkossa ja mediassa.

Yhdessä tekemisen anti

Monimediaisuus on kielten oppimateriaaleissa yhä yleistyvä ratkaisu. Verkko ei kuitenkaan  korvaa lähiopetusta eikä uhkaa kirjaa:

- On tärkeää vaalia oppimistapahtuman sosiaalista luonnetta: yhdessä tekeminen luokkatilassa on formaalin opetuksen suurin anti,  Elomaa muistuttaa.

Oppikirjan puolesta puhuvat sen kompaktius ja konkreettisuus. Siihen voi tarttua vaikka veneen pohjalla leppoisasti laineilla keinuen

Opettajaa tarvitaan

Olkoon kielen oppikirja kuinka mainio hyvänsä, paljon jää pedagogin varaan.  Kokemuksesta Eeva Elomaa tietää, etttä oppikirja tarjoaa opetuksen punaisen langan, jota aikuisopettaja seuraa haluamallaan tarkkuudella.

- Opetus on luovaa ja muuttuvaa työtä. Ammattinsa osaava kielen opettaja soveltaa materiaaleja omalla tavallaan, valikoiden ja täydentäen, sanoo Teknillisen korkeakoulun, tulevan Aalto-yliopiston kielikeskuksen lehtori.

Hyvä kielen oppikirja

• sisältää

• autenttisia, vaihtelevanmittaisia tekstejä
• rinnasteiset sana-sanalta suomennokset
• täydennettäviä sanastotaulukoita
• toistuvia sanastoja

• kasvattaa kieliopin esiin kontekstistaan
• johdattelee kieliopissa opiskelijan omaan oivallukseen
• lähestyy kulttuurienvälisyyttä henkilöiden kautta lukukappaleissa
• tarjoaa omalla verkkosivustolla tehtävien ratkaisut ja lisähaastattelujen transkriptiot tehtävineen.

Teksti: Terhi Kouvo
Kuva: SXC

Lisää aiheesta:

Eeva Elomaa: Oppikirja eläköön! Teoreettisia ja käytännön näkökohtia kielen oppimateriaalien uudistamiseen. Jyväskylän yliopisto 2009.

Julkaistu: 17.8.2009 klo 7:00

Delicious Facebook

Keskustele aiheesta »