Kirkkonummi tunnetaan kansallisromanttiseen tyyliin rakennetusta Hvitträskin taiteilijahuvilasta. Arkkitehti Eliel Saarisen koti on museoitu.
Kyky nähdä lähiympäristön arvo on opin asia. Kirkkonummen kansalaisopisto avaa kuntalaisten silmiä kotiseudun kulttuuriaarteille valtakunnallisessa kampanjassa.
Kun Kansalaisopistojen liitto (KoL) kutsui Kirkkonummen kansalaisopiston mukaan valtakunnalliseen JOY-kampanjaan, rehtori Anna Lyytikäinen ei empinyt.
– Kiinnostuin, koska olemme vuosina pitäneet ympäristöasioita voimakkaasti esillä eri näkökulmista, hän sanoo.
Asian ajankohtaisuutta lisää se, että kestävän kehityksen edistäminen kirjattiin vapaan sivistystyön tehtäväksi, kun lakia tarkistettiin. Uudistukset astuivat voimaan vuoden vaihteessa.
Suomen Kotiseutuliiton koordinoima JOY-hanke purkautuu sanoiksi "jokaisen oma ympäristö". Nimensä mukaisesti se herättelee kansalaisia vaalimaan ympäristöä, johon ihminen on jättänyt jälkensä.
Lyytikäisen mielestä ympäristötietoisuus on vastuuta omasta ympäristöstä, ja samalla oikeutta siihen.
- Meillä jokaisella pitäisi olla sisäistetyt arvot siitä, miten toimimme lähiympäristömme hyvinvoinnin eteen. Ja tietysti maailmanlaajuisesti sama asia, Lyytikäinen sanoo.
Läntisellä Uudellamaalla sijaitseva vajaan 37 000 asukkaan Kirkkonummi on muuttovoittoinen kunta. Tulokkaissa on niin pääkaupungin kiirettä pakenevia perheitä kuin maahanmuuttajia.
- Uudisasukkaat ovat tärkeä kohderyhmä, sillä tulijoilla on oikeus tutustua uuden kotipaikkakuntansa luontoon ja kulttuurihistoriaan. Kantaväestöä taas tarvitaan perehdyttämään tulokkaita, Anna Lyytikäinen sanoo.
Niinpä kansalaisopiston kotiseutupiireissä on tuotettu kirjallista materiaalia aina kirjoiksi asti, tuoreimmasta esimerkistä käy Jorvaksen historia. Kampanjassa osa opintopiirien toiminnasta avataan yleisölle.
Kirkkonummen kulttuuriympäristö tuo Anna Lyytikäisen mieleen oitis luonnon ja sen suojelun mutta myös seudun pitkän ja rikkaan kulttuurihistorian. Oman leimansa seutuun lyö kaksikielisyys, joka näkyy paikannimistössä. Kansalaisopistokin kampanjoi kulttuuriympäristön puolesta kahdella kotimaisella.
Ympäristön vaalimisessa rehtorin mielessä siintää Britannian-malli:
- Parhaimmillamme pääsisimme omanlaiseen National Trust -toimintaan, jossa lähiympäristömme herättää meissä intohimoja ja tiedostamisen kautta toimintaa.
Perspektiivin vuoksi kerrottakoon, että brittien ympäristönsuojelujärjestöllä on neljättä miljoonaa jäsentä ja 43 000 vapaaehtoista, lahjoitusten turvaama rahoitus ja omistuksessaan niin rakennuksia kuin luonnonsuojelualueita.
Kirkkonummern kansalaisopisto valmistelee maaperää suotuisaksi paikallisten aktivoitumiselle. Ensin on avattava paikallisten silmät tutun ja jokapäiväisen ympäristön arvolle. Parhaiten se käy, kun kirkkonummelaiset viedään opistotiloista ulos, maisemaan.
Linjana on, että lähiympäristöön tutustuminen voi hoitaa sekä mieltä että kehoa. Esimerkistä käy liikkuva luentosarja Kirkkonummi tutuksi.
- Se yhdistää lähiluonnon, kulttuurihistorian ja liikunnan. Kurssilaiset liikkuvat sunnuntaisin jalkaisin tai pyöräillen Kirkkonummen ja Siuntion kulttuurikohteissa, rehtori esittelee ideaa.
Ympäristökasvatus toteutetaan oppilaitoksessa, mutta valtakunnallinen kampanja ja oman liiton tuki antavat sihen kipinää. Yhtä tärkeä on kolmas sektori, erityisesti ympäristöpuolen yhdistykset, joiden suuntaan yhteistyö on kansalaisopistossa valmiiksi tiivistä.
Teksti: Terhi Kouvo
Kuva: Markku Nikki / Kirkkonummi
Kulttuuriympäristötalkoot etenevät verkkaisesti
Kansalaisopistot talkoisiin kulttuuriympäristön puolesta
Heikki Kukkonen ja Liisa Tarjanne (toim.): Katso - ymmärrä - hoida! Kansalaisen kulttuuriympäristöopas. Kotiseutuliitto 2010.
Heikki Kukkonen ja Liisa Tarjanne (toim.): Inse - ta hand om! Medborgarens kulturmiljöhandbok. Kotiseutuliitto 2010.
Julkaistu: 1.2.2010 klo 7:00