Kuolinvaate on osa elämää

Etupistot syntyvät kirjontakehikössa.

Oman kuolinvaatteen valmistaminen vaatii tekijältä tasapainoisuutta mutta auttaa käsittelemään kuolemaa. Sellaisen käsityksen saa, kun kuuntelee Iin kansalaisopiston tekstiilityönopettajaa Anna-Maija Alakärppää.

Alakärpälle aihe on tuttu. Hän on valmistanut itselleen kuolinvaatteen, ja hänellä on aiheesta tekeillä kansatieteen pro gradu Turun yliopistoon.

Tällä hetkellä hänen mielessään muhii ajatus kansalaisopiston kurssista, jolla tehtäisiin kuolinvaate. Sellaista on kovasti toivottu. Samaan aikaan arkunvalmistuskurssit ovat yleistyneet ja herättäneet kiinnostusta ja kummastusta.

Mistä on kysymys?

— Ainakin minulle kuolinvaatteen tekeminen oli surutyötä. Ajattelin omia vanhempiani ja kävin läpi muistoja heistä, Alakärppä sanoo.

Maallistuminen ja modernisoituminen

Uusvanhojen perinteiden virkoaminen voi johtua maallistumisesta mutta myös kirkon modernisoitumisesta. Siitä, että kuolinrituaalit ovat väljentyneet. Anna-Maija Alakärppä pitää kiinnostusta aiheeseen myönteisenä.

— Annetaan ihmisille mahdollisuus lähestyä asiaa ja luopua etäisestä suhteesta kuolemaan. Ennen oli normaalia, että kuolinvaatteet olivat valmiina odottamassa käyttöä.

Alakärpän kokemukset kuoleman luontevasta kohtaamisesta juontavat kansakouluaikaan 1960-luvulle. Kun koulun naapuritalosta kuoli vanha emäntä, opettaja vei koululaiset laulamaan vainajalle riiheen, eikä siinä ollut mitään kummallista. Aikuisiällä hän on istunut molempien vanhempiensa kuolinvuoteen ääressä.

Alakärppä tietää, että on niitäkin, joille aihe on mutkikkaampi.

— Kaikki eivät pysty ajattelemaan kuolemaa. Laitostuminen — se että ei kuolla kotona — ja hautaustoimistojen vahva rooli ovat johtaneet siihen, että kuolema tuntuu kaukaiselta.

Oman näköinen vaate

Alakärpän kaavailema kurssi pidetään aikaisintaan vuoden päästä. Sitä ennen on opintovapaan ja opinnäytteen viimeistelyn aika. Hän on varautunut siihen, että kurssi voi herättää voimakkaita tunteita, mutta ei ole peloissaan.

— Vaatteen tekeminen tuskin kiinnostaa niitä, joilla asia on vielä työstämättä. Oletettavasti kurssille hakeutuvat ne, jotka ovat käsitelleet kuolemaa ja joilla on kokemusta läheisten kuolemasta.

Anna-Maija Alakärppä kaavailee, että kurssilla käydään läpi kuolinvaatteiden historiaa ja perinteitä. Faktojen lisäksi hän haluaa tilaa keskustelulle ja pohdinnoille.

Opiskelijat voivat valmistaa millaisen vaatteen tahansa. Pääasia on, että se viestii itselle läheisestä asiasta.

Alakärpän oma vaate on malliltaan Kaarinan muinaispuku. Peitteeksi hän on varannut äitinsä vuonna 1936 kutoman pellavaisen pöytäliinan. Vaatteessa näkyy monta sellaista käsityötekniikkaa, jota Alakärppä on opettanut elämänsä aikana. Ajatuksena on, että kaikki siitä hajoaa, maatuu, muuttuu mullaksi.

Todellisen käsityöihmisen vaate.

Teksti: Johanna Laitinen
Kuva: Anna-Maija Alakärppä

Julkaistu: 16.8.2010 klo 7:00

Delicious Facebook Kerro kaverille

Keskustele aiheesta »