Luomuteatterin puuhanainen

Luomuteatterin aktiivin Irja Siitarisen lempirooli on Kyllikki Mäntylän näytelmän Opri.

Palstaviljelijän elämä on muutakin kuin kitkemistä ja kastelemista. Helsinkiläiselle Irja Siitariselle se on teatteria.

Toimelan palstapuutarhassa, punamullatun Lepolan tuvan pihalla Siitarinen kaivaa laukustaan nipun kellastuneita vihkosia. Kariston seuranäytelmät ovat Luomuteatterin materiaalia. Ne Siitarinen löysi palstapuutarhan toimiston kaapeista.

Hän itse taas on puutarhalla virinneen harrastajateatterin monitoiminainen, joka etsii näytelmät, näyttelijät, organisoi harjoitukset ja esitykset, huolehtii tarpeistosta ja — tietenkin — näyttelee.

— Näytelmiä lukiessani katson, että siellä on aina rooli vanhalle ja kipakalle naiselle. Prinsessan osia ei ole minulle langennut, koulunäytelmässäkin esitin Tuhkimoa, hän kertoo.

Esittämistään odottaa monta houkuttelevaa tekstiä, niin Aleksis Kiven klassikkoja kuin kevyitä hupailuja.

Uteliaisuus pitää toimeliaana

Kesäisin Irja Siitarinen käy Toimelan setlementtiin kuuluvalla puutarhalla päivittäin. Koti on kivenheiton päässä, Munkkivuoressa. Side yhteisöön syntyi 36 vuotta sitten, kun serkku houkutteli mukaan toimintaan. Se tuntui heti omalta.

Kymmenisen vuotta Siitarinen on toiminut viljelijäyhdistyksen hallituksessa. Lisäksi aktiivinen nainen pyörittää entisen työpaikkansa Telen seniorikerhoa ja järjestää matkoja ja retkiä Kampin palvelukeskukseen.

— Kai se on vaikuttamisen tarve ja uteliaisuus, ja tyytyväisyys siitä, kun saa jonkin tärkeän asian läpi. Arvostan setlementtiliikkeeseen kuuluvaa auttamisen aatetta, huolenpitoa vähäosaisista, hän pohdiskelee toimeliaisuutensa juuria.

Teatteri kuuluu palstalle

Palstalaisten vanhoista vuotuisjulkaisuista Irja Siitarinen on huomannut, että paikalla on takavuosikymmeninäkin ollut kesäteatteritoimintaa. Uudestaan se virisi 1990-luvun jälkipuoliskolla.

— Opiston silloinen rehtori Jari Kymäläinen herätti näytelmäharrastuksen henkiin ja näytteli itsekin sankarin rooleja. Nimen keksin, kun teatteria piti ruveta mainostamaan: mehän ollaan luomuja, ei mitään koulutettuja näyttelijöitä, Siitarinen kertoo.

Luomunäyttelijät ovat tehneet juhlakavalkadeja opiston vuosijuhliin ja esittänäät näytelmiään palstapuutarhan kesäjuhlissa. Mikäpä onkaan palstoilla harjoitellessa, kun linnut kujertavat, kymmenet kukkalajikkeet levittävät tuoksuaan ja jostain kaikuu puhallinmusiikki. Samoissa maisemissa näet treenaa Toimela Brass, joka kutsuttassa tulee säestämään esitykset.

Postimestari uudestaan estradille

Takavuosien esityksistä Irja Siitarisen mieleen on jäänyt erityisesti Postimestari Palmqvistin kylpylämatka. Sen hän haluaisi uudestaan ohjelmistoon, puhutteleehan teksti ahneuden ja oikeudenmukaisuuden teemoillaan nykyihmistä.

— Postimestari katoaa kylpylästä, ja häntä luullaan kuolleeksi. Alkaa raadollinen perinnönjako, mutta rohmuava suku saa opetuksen postimestarilta, joka lymyää kodissaan, Siitarinen avaa juonenkäänteitä.

Opisto tukee teatteria

Jos oikein hyvin käy, postimestari saattaa palata palstoille ensi kesänä. Kuluneen kesän Luomuteatteri on viettänyt hiljaiseloa, mutta Toimelan opistolla on halua pitää se käynnissä.

Side palstapuutarhaan on setlementtiopistolle tärkeä jo historian takia: opistotoiminta virisi viljelijöiden opintopiireistä.

Munkkiniemessä on viljelty kaupungin tontilla vuodesta 1936 lähtien. Nykyään vajaan kolmen hehtaarin aluetta viljelee noin 150 kaupunkilaista, ja lajien kirjo on laaja. Irja Siitarinen on kukkaihminen, jonka palstalla versovat orvotkin ja unikot — ja horsmat.

— Vaikka olen saanut horsmasta sapiskaa, en ole siitä luopunut. Ajattelen, että luonnonkasvien on saatava elää, ellei niistä ole haittaa.

Miehet teatterin riveihin

Sadonkorjuu ja palstakauden hiljeneminen eivät sulje Luomuteatteria. Talvikaudella opisto tarjoaa sille harjoittelutilaa Iso Roobertinkadun -tiloistaan.

Vielä kun saisi uutta verta teatterin riveihin, erityisesti miehiä. Sellaisia, joilla on innostusta, kritiikin sietokykyä ja rohkeutta heittäytyä kuten Irja Siitarinen kuvailee vaatimuksia.

— Vanhat miehet pelkäävät, että he eivät muista vuorosanoja. Nuoret miehet taas eivät monilta toimiltaan ehdi, Luomuteatterin monitoiminainen sanoo.

Teksti ja kuva: Terhi Kouvo