Laajan Espoon yli sata työväenopiston opetuspistettä pistävät vauhtia opetuspäällikkö Annukka Wiikinkosken työpäivään.
Oman kunnan toimintakulttuuri muokkaa kansalaisopiston tyyliä. Modernissa Espoossa se tarkoittaa kumppanuuksia, kilpailuttamista ja kevyitä rakenteita, kuvaa opetuspäällikkö Annukka Wiikinkoski.
Kun Annukka Wiikinkoski seitsemän vuotta sitten siirtyi Helsingin tekniikan alan oppilaitoksen osastonjohtajan tehtävistä Espooseen, työväenopistossa elettiin rakennemuutoksen kourissa.
— Se jatkui organisaatiotarkistuksina koko kaupungissa. Keskeinen kysymys oli, miten lisätään asiakaslähtöisyyttä ja miten oikeasti ollaan asiakkaita varten, Wiikinkoski sanoo.
Opistossa alueorganisaatio vaihtui tiimiorganisaatioksi. Wiikinkoski on suomenkielisen opetuksen ja kulttuurisen toiminnan esimies ja koko opiston pedagoginen johtaja. Talossa on 63 kuukausipalkkaista työntekijää ja vuosittain yli 700 tuntiopettajaa.
— Olemme selkeä osa kaupungin organisaatiota, toimialojen tehtäväjakoa ja niiden tiivistä yhteistyötä, Wiikinkoski summaa.
Kovaa vauhtia kasvava Espoo on Wiikinkosken mielestä kuin kuin liian iso turkki ihmisellä. Se pyrkii täyttymään: elämä on kaikenaikaista muutosta ja uudelleen järjestäytymistä.
— Opisto tarvitsee kumppanuuksia. Käytämme huomattavan paljon ostopalveluja, kilpailutamme ja vaihdamme, opetuspäällikkö kuvaa.
Ketteryyttä tarvitaankin, sillä työväenopistolla on yli sata opetuspaikkaa eri puolla kaupunkia. Opisto joutui pari vuotta sitten luopumaan omasta talosta ja hallinto siirtyi parin korttelin päähän liiketiloihin.
— Sinne saatiin myös opetustiloja, mutta erityisesti oman näyttämön menetys oli suuri, Wiikinkoski myöntää.
Vaikka työväenopisto hoitaa omaa palvelusarkaansa, rajankäyntiä on joskus etenkin kulttuuripuolella:
— Kyseenalaistan sen, että kirjasto järjestää ruokakursseja tai tietotekniikan opetusta. Mutta kysymykseen, miksi opisto järjestää teatteriesityksiä, vastaan että ne ovat osa esittävän taiteen opetusta.
Annukka Wiikinkoskelle on tyypillistä tarttua uuteen. Jo lapsena hän tottui muuttamaan paikkakunnalta toiselle upseeri-isän työn mukaan. Tampereen yliopistossa tuleva sosiologi haaveili toimittajan ammatista.Valmistuminen lama-aikana sai valitsemaan turvallisemman, mutta yhtä mieluisan opettajan uran.
Työ vei naisen ensin Karhunmäen kristilliseen kansanopistoon ja sieltä Varkauden sosiaalialan oppilaitoksen ja Pohjois-Savon opiston kautta Helsingin tekniikan alan oppilaitoksen audiovisuaalisen viestinnän osastolle.
— Työyhteisöt eivät eroa toisistaan niinkään opetusalan kuin henkilöstön sukupuolen mukaan. Naisiset yhteisöt ovat haastavampia, Wiikinkoski yllättää.
Mies kun on johdettavana perin vähän kyselevä naiseen verrattuna.
— Naisilla on kyky luoda työpaikan henkeä ja ottaa sen piiriin ihmisinä kaikki väliaikaisista harjoittelijoista lähtien. Ihanne on toki iältään ja sukupuoleltaan heterogeeninen henkilöstö.
Annukka Wiikinkoski aloittaa syyskuussa Sivistyksen blogistina. Hän haluaa tuoda teksteissään esiin yhteiskunnallista näkökulmaa.
— Haluan kirjoittaa — vähän kieli poskella — ajankohtaista yhteiskunnallisista asioista. Vapaa sivistystyö kohtaa muutokset arjen tasolla, olipa kyse luokkayhteiskunnan uudesta tulemisesta tai monikulttuurisuudesta, espoolainen opetuspäällikkö linjaa.
Ongelmanratkaisu on Wiikinkoskesta palkitsevaa. Sen uskoo kun kuulee hänen harrastuksensa.
Perheen kaksi poikaa ovat aikuisia, lenkkiseuraa pitää kultainennoutaja Sanni, hyvät kirjat, musiikki ja suvun kesäpaikka Kalajoella rauhoittavat. Mutta se kaikkein omin juttu on pohjapiirrosten tekeminen.
— Ihan kuin jotkut tekevät sanaristikoita, se on silkkkaa huvia. On niin kiinnostavaa suunnitella talojen huonejärjestystä ja tontille sijoittamista niin, että valo tulee oikein sisään ja arjen toiminnot sujuvat, hän huokaa.
Nyt on meneillään kaksikerroksisen omakotitalon suunnittelu.
Teksti: Sirkku Määttä
Kuva: Anne Nisula
Julkaistu: 5.9.2011 klo 7:00