Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Monikulttuurisuus on ihan harmaata

Arjessa maahanmuuttajilla ja kantaväestöllä on enemmän yhteisiä kuin erottavia asioita.

Arjessa maahanmuuttajilla ja kantaväestöllä on enemmän yhteisiä kuin erottavia asioita.

Suomalaisen aikuiskouluttajan työyhteisö monikulttuuristuu siinä missä opetusryhmäkin.  Tie kulttuurien moninaisuuteen avautuu dialogissa, sanoo Suomen muslimeista kirjan kirjoittanut lakimies Husein Muhammed.

Muslimeja on Suomessa yli 40 000, käännynnäiset mukaan lukien jopa 45 000. Hunnut, rukoushetket, sianlihakielto — muslimit määritellään herkästi muutaman piirteen perusteella yhtenäiseksi ryhmäksi.

Tuoreessa Yhtä erilaiset -kirjassaan Husein Muhammed kuitenkin näyttää, että on lukuisia tapoja olla muslimi. Parhaiten Koraanin yhdistämää uskontoa kuvaa monimuotoisuus.

Monikulttuurisuus on kulttuurien rikastamista, ei niiden karsimista, sanoo Irakista Suomeen Turkin kautta vuonna 1994 päätynyt Muhammed, lakimies ja kirjoittaja.

Uskonto on vain yksi näkökulma

Kirjallaan Muhammed haluaa purkaa esteitä, jotka estävät kantaväestöä ja maahanmuuttajia tutustumasta toisiinsa. Kaikkea ei ole syytä tulkita kulttuurin tai uskonnon kautta.

— Eihän kukaan suomalainenkaan noudata pilkulleen suomalaista kulttuuria. Islam saa olla taustalla, mutta arkinen, käytännöllinen asenne on paras.

Niinpä aikuiskouluttajan muslimikollega on ensisijaisesti asiantuntija ja pedagogi ja vasta sitten uskontonsa edustaja. Husein Muhammed myöntää, että uskontoa, kulttuuria ja tapoja on mahdoton erottaa toisistaan täysin.

— On silti aliarvioivaa, jos oletusarvona on, että muslimit ovat muita herkkänahkaisempia, kun he kuitenkin ovat aikuisia, ajattelevia ihmisiä.

Käydään töissä ja luetaan satu

Muhammed muistuttaa, että monikulttuurisuus on kulttuurin rikastumista, ei sen karsimista, edes hienotunteisuuden nimissä.

— Monesti jonkin tavan sopivuudesta tai sopimattomuudesta sitä paitsi keskustelee kaksi suomalaista, eivät muslimit, etenkin turvapaikanhakijoiden lakimiehenä toiminut Muhammed sanoo.

Hänen mielestään monikulttuurisuutta yhä karnevalisoidaan.

— Vaikka oikeastaan se on ihan harmaata. Ja arki on pitkälti samanlaista kaikille: käydään koulussa tai töissä, laitetaan ruokaa, luetaan iltasatu lapselle, kuvaa Muhammed, itsekin arkea tunteva perheenisä.

Teksti ja kuva: Terhi Kouvo

Lisää aiheesta:

Kansalaisopistoon ja kansalaisjärjestöön

Husein Muhammed: Yhtä erilaiset. Islam ja suomalainen kulttuuri. Teos 2011.  

Julkaistu: 28.2.2011 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »


Lukijoiden kommentteja

Timo Suomalainen kirjoitti 28.02.2011:

Jos se on harmaata, niin tuskin enää kovin kauan. Muutos on nimittäin edessä, koska valtaeliitin vaalimat filosofiset arvot ja tavallisen kansan oikeudenmukaisuuden taju eivät kohtaa.

Eliitti katsoo, että tasa-arvo ja ihmisoikeudet määrittelevät maahanmuuttokeskustelun rajat.

Kansa kokee, että sen oikeudentajua on loukattu: ankkurilapset ja perheiden yhdistäminen, pääväestön arvojen loukkaaminen, suvivirsi ja joulun vietto kouluissa, naisten oikeuksien loukkaaminen, ympärileikkauksien hiljainen hyväksyminen, nuorten maahanmuuttajien seurusteluoikeuden kieltäminen valtaväestön nuorten kanssa, kulttuurista vieraantuvien lasten lähettäminen takaisin kotimaahan sota-alueelle, häpeämurhat ja niin edelleen.