Opistosta onnen eväät

Porukassa harrastaminen on terveellisintä.

Kansalaisopistoilla on hyvän elämän avaimet, mutta vastuuta omasta onnesta ei voi ulkoistaa, sanovat rehtorit. Mitä tiukempi kuntatalous, sitä enemmän vapaata sivistystyötä tarvitaan.

Muutaman vuoden takainen kriisikunta Kemi oli ykkösenä onnettomimpien kuntien listalla, jonka Ilta-Sanomat julkaisi tammikuussa. Kolmen kärjessä olivat lisäksi Forssa ja Lahti.

— On aivan liian yksioikoista sälyttää paikkakunnan onnellisuutta vapaan sivistystyön niskoille, torjuu Oulun seudun setlementin (OSS) alaisuudessa toimivaa Kemin kansalaisopistoa johtava Markku Tapper.

Kustannustehokasta toimintaa

Kurjaksi leimattuja kuntia yhdistää esimerkiksi se, että niissä rikotaan lakia, äänestetään laiskasti, erotaan ja kärsitään työttömyydestä ja sosiaalisista ongelmista. Väestö on ikääntynyttä tai lapsivoittoista.

Tapper myöntää, että Kemin ilmapiirissä on alakuloa, kun leivän tuoneiden paperitehtaiden ovet ovat olleet auki vain ulospäin. Satsauksista kulttuuriin on hänen mukaansa viime vuosina kenties tingitty, mutta vapaan sivistystyön tarjonta on keskivertoa runsaampaa. Kansalaisopisto ja työväenopisto tarjoavat vuosittain yli 16 000 tuntia noin 22 000 hengen väestölle, kun esimerkiksi Oulussa suhde on 45 000 tuntia lähes 140 000 hengelle.

— Mikä muu kansalaisille tarkoitettu vapaa-ajantoiminto yksittäisenä lajina tavoittaa paikkakunnan väestöstä sen osuuden? Tapper kysyykin.

Onni on tunne eikä fakta

Onni on tunne eikä tilastofakta, arvioi Tapperin kollega Forssasta, Wahren-opiston rehtori Jukka Nummelin. Hän näkee synnyinkaupunkinsa kaikkea muuta kuin onnettomana kuntana. Paluumuuttajalle on kertynyt asuinkokemusta niin Tampereelta kuin Helsingistä ja Lohjalta.

— Parempi tulos olisi saatu kyselemällä ihmisiltä suoraan, ovatko he onnellisia vai onnettomia, Nummelin arvelee.

Tulokset kertovat yhtä lailla mittareista, vakuuttaa myös Wellamo-opiston rehtori Mari Ylä-Sankola-Peltola. Ilta-Sanomien mukaan opiston kotikaupunki Lahti on maan kolmanneksi onnettomin kunta.

— Kaupungin omassa hyvinvointitutkimuksessa käytetään kuitenkin laajempia mittareita. Ja opiston toimialueella, Lahden naapurikunnassa Orimattilassa asuvat Suomen tyytyväisimmät asukkaat, rehtori toteaa.

Onnea ei voi ulkoistaa

Vaikka rehtorit eivät vastuuta kuntalaistensa onnellisuudesta otakaan, he kantavat vastuuta kuntalaisten hyvinvoinnista. Sen edistämiseen vuosi sitten uudistettu lakikin oppilaitoksia velvoittaa.

— Opisto tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuudet ja rakentaa puitteita. Kuntalainen itse kuitenkin päättää, osallistuuko vai ei, Mari Ylä-Sankola-Peltola sanoo.

Ja mitä huonommin kunnalla menee, sitä tärkeämpi opisto on paikkakunnan yhteisöllisyyden rakentajana. Ryhmään kuulumisen tunne, onnistumisen elämykset, vuorovaikutus, itsensä toteuttamisen mahdollisuudet, mielihyvä — lista yhdessä oppimisen vaikutuksista on pitkä ja tutkimuksella todistettu.

Mutta. Rehtorit pelkäävät, että jos osallistumisen mahdollisuudet kariutuvat esimerkiksi kurssimaksukorotuksiin, hyvinvointi kasautuu hyväosaisille, eikä koko yhteisölle.

— Päättäjien tulisikin ymmärtää ja resurssoida kansalaisten hyvinvointiin ennaltaehkäisevästi vaikuttavaan vapaaseen sivistystyöhön ja kaikin tavoin edistää toiminnan kehittymistä jatkossa, Markku Tapper sanoo.

Samaa mieltä on Jukka Nummelin.

— Jos kansalaisopistopalvelut puuttuisivat, potentiaaliset käyttäjät kokisivat itsensä onnettomiksi, mikä saattaisi heijastua negatiivisesti niihin mittareihin, joita Ilta-Sanomat omassa tutkimuksessaan käytti. Jo tämä tosiasia todistaa kansalaisopiston positiivisen vaikutuksen kuntalaisten hyvinvoinnin eteen, hän sanoo.

Kun iltapäivälehden listaa lukee häntäpäästä käsin, muodostuu onnellisten kuntien kavalkadi: Vårdö, Luoto, Pedersöre, Saltvik, Jomala, Sund, Vöyri-Maksam, Kumlinge, Brändö, Hammarland. Ruotsinkielisistä kunnista sadan onnettomimman joukkoon mahtui vain Maarianhamina.