Kynä, pyyhekumi, viivain, teroitin, sakset, liimaa, peili, bussilippu ja prosessori. Jos penaalin sisältö kertoo omistajastaan, millaisia oppijoita ovat ilmastovastaava Leo Stranius ja koulutustuottaja Anna Kirstinä?
Anna Kirstinä toimii Kansan Sivistystyön Liiton (KSL) koulutustuottajana. Avaa penaalisi, Anna. Mitkä ovat tärkeimmät työvälineesi?
"Penaalissani on tekstejä, päiväkirja, lamppu, peili, punainen lanka ja prosessori. Tekstit kuvaavat ajatuksia ja virikkeitä, joita saan vuorovaikutuksessa ihmisten kanssa. Myös kirja, elokuva tai teatteriesitys voi tuoda tietoisuuteen oppimistarpeen laukaisevia asioita.
Päiväkirjassa ovat kokemukset, joihin vertaan ja yhdistän uutta. Kysyn, onko tämä loogista tai oikein. Mihin kohti nykyistä tietämystäni uusi asia sijoittuu?
Lamppu on hetki, jolloin asiasta tulee merkityksellinen ja siitä on otettava selvää. Peili ovat ihmiset, jotka kuvastavat ajatukseni ja näyttävät niiden puutteet.
Punainen lanka symboloi oman persoonallisuuteni loogista luonnetta. Rakennan järjestystä kokonaisuuksiin ja keskityn joihinkin minua kiinnostaviin asioihin. Ne vaativatkin sitten pitkää pohdintaa.
Prosessori kuvaa oppimista hitaana, antoisana ja pitkänä prosessina. Vastausten etsiminen on tärkeämpää kuin niiden löytäminen. Ensin täytyy sietää prosessissa oloa, sitten siitä voi oppia jopa nauttimaan."
Leo Stranius on Suomen luonnonsuojeluliiton ilmastovastaava. Mitä reppusi on niellyt?
"Sen varustukseen kuuluvat kynä, muistikirja ja kalenteri. Enkä tulisi toimeen ilman kannettavaa tietokonetta, muistitikkua, Internet-yhteyttä ja polkupyörää.
Kynällä kirjoitan muistiin, mitä seuraavaksi aion tehdä ja kalenteri kertoo, mihin pitää milloinkin mennä. Tietotekniikan ansiosta pystyn löytämään tarvittavan tiedon ja tekemään työni tehokkaasti. Polkupyörä kuljettaa pääkaupunkiseudulla kätevästi oikeaan paikkaan.
Tarkemmin ajateltuna tärkeimmät työvälineeni ovat puhe- ja kirjoitustaito. Ilman niitä yhteiskunnallinen vaikuttaminen olisi lähes mahdotonta."
Millaisia oppimisniksejä sinulla on?
Anna Kirstinä: "Kun uusi tieto tai taito omakohtaistuu, niksejä ei juuri tarvita. Hyvä keino on raivata kalenterista ja omasta päästä tilaa opiskelulle, muuten se käy nopeasti raskaaksi.
Keskittymisen herpaantumiseen auttaa jumppatauko, eikä mikään valmenna paremmin seuraavan päivän tenttiin kuin kunnon yöunet. Kun aikataulut vyöryvät päälle, laadin aikataulutetun tsekkauslistan. Kun teksti ei muuten avaudu, luen auditiivisena ihmisenä kirjaa itselleni ääneen.
Särökokemukset kuuluvat oleellisina oppimiseen. Kun sellainen sattuu kohdalle olen yleensä hiljaa. Jälkeenpäin yritän suhtautua tilanteeseen järkevästi ja reflektoiden."
Leo Stranius: "Asiat laadullistuvat, kun ollaan samaan aikaan saman asian äärellä. Elämässä pärjää mainiosti, kun sopii, mitä tehdään ja tekee, mitä sovitaan. Tämä takaa ympäristön, joka auttaa oppimaan.
Kun kirjoittaa asiat muistiin, pää vapautuu ylimääräisestä hälystä ja voi ottaa vastaan uutta. Aktiivinen hakeutuminen epämukavuusalueelle, tilanteisiin, joissa joutuu kohtaamaan pelkoa, ujostelua ja häpeää, auttaa oppimaan. Jos aina tyytyy helpoimpaan ja mukavimpaan, mahdollisuushorisontti kaventuu. Asioita oppii, kun hankkii itselleen turhautumista, pettymyksiä ja torjuntaa, tulee toimeen hyvin erilaisten ihmisten kanssa ja pitää huolta fyysisestä kunnostaan.
Postmodernin subjektin tärkein tuotantopääoma ovat aivot, verkostot ja aika. Suomalainen katsoo televisiota kolmisen tuntia päivässä, se on pois itsensä kehittämisestä. Minulla tuota aikavarasta ei ole.
Kannattaa viettää aikaa ihmisten kanssa, lukea ja kirjoittaa. Oma blogi auttaa jäsentämään asioita ja huomaamaan, mitä päivän ja viikon aikana tulee opittua."
Mitä haluaisit vielä oppia?
Anna Kirstinä: "Kiinnostavat asiat tulevat elämässä eteen, kun on niiden aika. Juuri nyt minua vaivaa positiivisessa mielessä kovasti yhteisöllinen pedagogiikka. Opin siitä varmasti jatkuvasti uutta, kun vain olen oppivalla mielellä. Oppimisen tarve ja ilo eivät lopu koskaan."
Leo Stranius: "Tavoitteena pitäisi olla, että joka päivä oppii jotain uutta. Tahtoisin oppia elämään mahdollisimman hiilineutraalisti ja vaikuttamaan yhteiskunnallisiin asioihin. Haluaisin kehittyä kielenkäyttäjänä, vaikuttaminen kun on usein puhumista ja kirjoittamista."
- Anna Kirstinä
- Leo Stranius
Teksti: Terhi Kouvo
Kuva: Anna Kirstinä
Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) Tuunaa penaalisi -kilpailun voittajat julkistetaan lokakuun alussa Aikuisopiskelijan viikolla.
VSY päivittää oppimiskonstit kilpailulla
Julkaistu: 1.6.2009 klo 7:00