Suomen kieli, kulttuuri ja yhteiskunta ovat ensi viikolla käynnistyvän, Helsingin aikuisopiston järjestämän kansainvälisen työpajan teemoina.
Poikkeuksellisen hellekesän kokenut Eurooppa elää pienimuotoista Suomi-buumia. Ainakin jos mittarina on ryntäys Helsingin aikuisopiston järjestämään suomen kielen ja kulttuurin työpajaan.
Taka-Töölössä sijaitsevan kansalaisopiston luokkahuoneissa taivutellaan ensi viikolla suomen kielen sijamuotoja, aprikoidaan aikamuotoja ja muodostetaan omistusliitteitä.
Viikon ajan 20 aikuisopiskelijaa tankkaa kieltä, kulttuuria ja yhteiskuntaa englannin kielellä kuusi tuntia päivässä. Paitsi että osallistujat pääsevät myös neljän seinän sisältä ulos, tutustumaan yhteiskuntaan. Ekskursioita tehdään niin yliopistoon kuin yritykseen, järjestöön ja kouluun.
Tulijoita aikuiskoulutuksen Grundtvig-ohjelmassa järjestettyyn Finnish Puzzles -työpajaan oli tungokseen saakka, joten opisto joutui karsintatöihin.
— Workshopia koskevia sähköpostikoskevia sähköpostitiedusteluja tuli elokuun alkuun mennessä 385, ja monessa viestissä kyseltiin usean henkilön puolesta. Tiedusteluja tuli Euroopan joka laidalta, valtaosa kuitenkin Itä-Euroopasta ja Turkista, kertaa työpajan pääkoordinaattori Jyrki Sipilä Helsingin aikuisopistosta.
Osallistujia valitessaan järjestäjällä oli mielessään ryhmän heterogeenisuus: yhtä paljon miehiä ja naisia, kaikenikäisiä, eri ammateista, koulutustaustoista ja maista. Ryhmän koostumus vastaakin kriteereitä. Edustettuna on 10 maata, ja osallistujissa 11 naista ja 9 miestä.
— Moni työskentelee koulutuksen parissa, Sipilä kertoo.
Työpaja teetti hieman odotettua enemmän työtä mutta oli vaivan väärti. Samalle viikolle osui irlantilaisen U2-rockyhtyeen kaksi stadionkonserttia. Aikuisopiskelijoiden sijoittaminen ylibuukauttuihin hotelleihin tuotti ylimääräistä päänvaivaa.
— Workshopg on tärkeä Suomi-kuvan rakentaja. Samalla upea suomalainen vapaa sivistystyö parantaa luonnollisesti tunnettuuttaan Euroopassa.
Aikuisopiston työtekijöille työpaja taas tuo tervetullutta vaihtelua opetustyön arkeen. Samalla voi treenata kulttuurienvälisiä vuorovaikutustaitoja ja toimintavalmiuksia.
Workshop on myös omiaan vauhdittamaan suomen kielen asemaa Euroopassa. Ulkomailla suomea voi opiskella yli sadassa yliopistossa 30 maassa. Eniten sen opetusta tarjoavia korkeakouluja on Venäjällä ja Saksassa. Myös Unkarissa ja Puolassa suomen kielen yliopisto-opetuksella on vankka asema.
Teksti: Terhi Kouvo
Kuva: Helsingin kaupungin matkailutoimisto
Työpaja brändää Suomea luontomaana
Julkaistu: 9.8.2010 klo 7:00