Turkulainen Tao Lin rakentaa siltaa kiinalaisesta kulttuurista suomalaiseen teehuone-kursseillaan.
- Kun kirjoitan, juon vihreää teetä, koska se virkistää. Oolongia juon ystävän kanssa, se on pehmeä ja hieno vihreä tee. Punainen tee, puor, on hyvää illalla. Hienostunutta valkoista teetä juodaan hiljaisissa tilanteissa ja tarkkaavaisena.
Näin tulkitsee Turkuun kotiutunut Tao Lin teen vaikutuksia. Hän on tehnyt paljon työtä sen eteen, että suomalaiset oppisivat tuntemaan hienon tradition syvällisemmin kuin vain teepusseista uutettuna sämpylän kyytipoikana.
Suomessa on tilaa teehuoneille
Kotikaupungissaan Tao Lin pitää teehuone-kursseja, joilla maistellaan eri teelaatuja, kuunnellaan kiinalaista musiikkia ja nautitaan makupaloista, kuten höyryssä kypsennetyistä baozi-kasvisnyyteistä. Samalla hän kertoo kiinalaisesta kulttuurista, kielestä ja tavoista.
Palaute on ollut hyvää.
- Suomessa on teekulttuurille tilaa, sillä henkinen ja terveellinen kiinnostaa suomalaisia, Tao Lin on havainnut.
Kun Tao Lin kymmenisen vuotta sitten keskikiinalaisesta Xi´anin miljoonakaupungista Turkuun, sokki oli sekä sosiaalinen että auditiivineen: missään ei liikkunut ketään, ja kaikkialla oli hiljaista.
Synnytettyään lapsensa ja päästyään alkuun suomen kielen opinnoissaan Tao Lin kävi kotimaassaan ensin ruokakurssin ja sitten perään teekurssin. Sillä perehdyttiin syvällisesti kahdentuhannen vuoden takaiseen traditioon. Opetus ulottui teelaaduista juoman filosofiaan, taiteisiin ja kalligrafiaan.
- Kiinalaista teeperinnettä luonnehtii harmonia. Juomaa siemailtiin keskittyneesti ja hitaasti, pieninä annoksina maistellen, Tao Lin kuvaa.
Esikoisromaani suomen kielellä
Alkuaan tee oli munkkien ja hovin juoma, jota nautittiin rauhoittavan vaikutuksensa takia lääkkeenä. Nykyään se on veden jälkeen maailman yleisin juoma. Kulttuurivallankumous jyräsi teekulttuurin, mutta nyt kaupungeissa toimii jälleen kauniita teehuoneita, joissa soi klassinen kiinalainen musiikki.
- Kiinalainen teetarjoilu noudattaa tiettyjä muotoja, mutta ei ole rituaalinomainen kuten japanilainen teeseremonia, teekonsultti tietää.
Tao Lin on ollut monen maahanmuuttajan kokemusten tulkkina esikoisromaanillaan Suomen taivaan alla. Viime vuonna ilmestynyt teos kertoo kiinalaisnaisen matkasta suomalaiseen maailmaan. Kirjailija kuvaa suomalaista arkea tulokkaan silmin: metsiä, puutaloja, kauppojen tavaratarjontaa ja humalaisia.
Romaanin päähenkilö haluaa hänen tavoin sopeutua, oppia kielen ja löytää töitä. Tao Lin on löytänyt oman paikkansa uudesta kotimaastaan teehuoneesta, jossa viihtyvät niin suomalaiset kuin kiinalaiset.
Teksti ja kuva: Taina Saarinen
Julkaistu: 12.1.2009 klo 10:32