Nainen hortoilee pihamaalla ja keräilee ruostuneita esineitä. Korissa on myös varaston nurkasta löytynyttä rautalankaa, ainakin kertaalleen käytettyjä kankaita ja rihkamakoruja. Mikä lienee, onneton taivaanrannanmaalari!
Vähäisistä materiaaleista saattaa niukillakin resursseilla poikia upeita juttuja, nainen huomauttaa.
Samaa mieltä oli Kansalais- ja työväenopistojen liiton (KTOL) 90-vuotisjuhlakilpailun raati, joka etsi luovuus- ja innovaatiotekoja. Raati pani merkille, että teoksessa oli käytetty myös vanhoja sanomalehtiä ja kiinalaisia jokihelmiä. Käytetyt tilkut oli tehty uusiksi ruostevärjäyksellä. Kestävää kehitystä.
Mutta Tuija Vähävuoren Ruostuvassa enkelissä oli myös toinen taso:
- Kiltteys ja hyvyys jäävät nykyään kovien arvojen alle, tahtovat ruostuvat, sanoo Vähävuori, Lahdessa sijaitsevan Wellamo-opiston tekstiilityönopettaja.
Ruostuvan enkelin tematiikka sai sytykkeitä Vähävuorin kesällä 2008 lukemasta Stefan Einhornin kirjasta Aidosti kiltti, joka jäi vaivaamaan:
- Kiltteyttä ei arvosteta työelämässä, jossa paremminkin jylläävät häikäilemättömät hyödyntavoittelijat. Kiltteys ilmenee ennen kaikkea hyvinä tekoina. Teot ratkaisevat, eivät puheet, Vähävuori painottaa.
Vähävuori on pohtinut ideaa myös arjen tasoa laajemmin, läpi yhteiskunnan käyvänä periaatteena, jota pitäisi myös organisaatiotasolla:
- Hienosti laadituilla strategioilla ja visioilla ei ole merkitystä ellei niitä rantauteta arjen työhön.
Kun kilpailu julistettiin keväällä 2008, Vähävuori kannusti opiskelijoitaan osallistumaan, mutta hiljalleen myös oma idea kypsyi:
- Aineksia kertyi kesän ja syksyn aikana: artikkeli ruostevärjäyksestä, Einhornin Aidosti kiltti -kirjan herättämät ajatukset, kierrätystilkkutyökurssi, ruosteisten esineiden keräily ja värjäys...
Prosessille täytyi löytää aikaa:
- Meinasin jo luovuttaa, ennen kuin aloitin toden teolla teoksen hahmottelun kuten koon määrittelyn, ulkoreunojen punomisen, paperin silppuamisen, liisteröinnin, tilkkujen ompelun ja monta muuta seikkaa.
Luovan prosessin pontimena on voimien saaminen, kehittyminen ja työn mielekkyyden yllä pitäminen:
- Kokeileva asenne ja rohkeus tarttua uusiin haasteisiin on tärkeää työn mielekkyyden kannalta. Opettaminen saattaa muuttua leipätyöksi ja turhauttaa, ellei uusiudu.
Vähävuoren mukaan oman taiteellisen ilmaisun kehittäminen tukee myös opettajuutta.
- Kun on jotain uutta tarjolla, myös opiskelijat innostuvat. Käsityö nähdään usein pelkkänä taitona, jäljentämisenä, mutta se on yhtä hyvin luovaa toimintaa ja ilmaisun väline. Silti en miellä itseäni tekstiilitaiteilijaksi vaan haluan kehittyä opettajana.
Ja kun töistään saa tunnustusta, saa myös:
- Uskoa omiin kykyihin ja rohkeutta tarttua uusiin haasteisiin.
Tämän jutun lopetus olkoon lainaus Anatole Francelta, sama jota Tuija Vähävuori käytti kilpailusaatteessaan:
"Innostuksen hulluus on parempaa kuin viisauden välinpitämättömyys."
Teksti ja kuvat Mikko Itävaara
Yksityiskohta tekstiiliveistoksesta
Julkaistu: 27.4.2009 klo 7:00