Yhteisöllisyys syntyy pienin askelin

Työpaikan yhteisöllisyys voi olla erinomaista, vaikka työntekijät olisivat persoonina täysin erilaisia.

Vapaan sivistystyön oppilaitokset haluavat luoda yhteisöllisyyttä opiskelijoilleen, mutta miten on henkilökunnan yhteisöllisyyden laita? Tutkija Aini-Kristiina Jäppinen muistuttaa, että työyhteisön tila näkyy myös opiskelijoille.

Kollega puhuu jatkuvasti päälle yhteisissä palavereissa. Toinen purnaa kahvipöydässä rehtorista, joka ei ole tarpeeksi läsnä. Kolmas valittaa jatkuvaa kiirettä eikä ehdi mukaan suunnittelukokouksiin. Kuulostaako tutulta?

— Ihmiset kyllä tietävät, jos työpaikan yhteisöllisyys ei toimi. Se ei jää epäselväksi opiskelijoillekaan, sanoo kasvatustieteen tohtori ja akatemiatutkija Aini-Kristiina Jäppinen.

Hän ei puhu huonosta yhteisöllisyydestä vaan kehittymättömästä sellaisesta.

— Yhteisöllisyyteen vaikuttavat niin työpaikan sisäiset kuin ulkoiset tekijät. Tärkeää on, että asia otetaan vaikka kahvipöytäkeskusteluissa esille ja sille ryhdytään pienin askelin tekemään jotakin.

Yhteinen asenne vaikuttaa

Aini-Kristiina Jäppinen on tutkinut yhteisöllisyyttä työpaikoilla — erityisesti oppilaitoksissa — jo lähes kymmenen vuoden ajan. Vuonna 2006 hän sai opetusministeriöltä tehtäväkseen tutkia ammatillisia oppilaitoksia, joissa oli poikkeuksellisen pieni keskeyttämisprosentti.

— Sieltä alkoikin löytyä avaimia yhteisöllisyyteen, Jäppinen toteaa.

Yhteen oppilaitokseen hän jäi lumimyrskyllä jumiin. Seuraavaan paikkaan 100 kilometrin päähän oli jo kiire. Opinto-ohjaaja tarjoutui antamaan tutkijalle kyydin. Koko yhteisö rehtorista lähtien oli ilman muuta sitä mieltä, että juuri näin on toimittava.

— Se oli malliesimerkki yhteisöllisyydestä. Työyhteisölle oli itsestään selvää, että jopa vierasta kohdellaan osana yhteisöä, Jäppinen toteaa.

Hyvä yhteisö vetää puoleensa

Yhteisöllisyyttä Aini-Kristiina Jäppinen pitää amebamaisena kokonaisuutena. Siihen vaikuttavat pienet ja isot asiat: se, miten työtoverit keskenään kommunikoivat ja se, ovatko yhteisön arvot porukalle selvillä.

— Tutkimukset osoittavat, että monet ihmiset osallistuvat palavereihin käsittämättä, mikä heidän merkityksensä työssä oikeastaan on. Silloinkin taustalla ovat puutteet yhteisöllisyydessä, Jäppinen pohtii.

Hyvä yhteisöllisyys paitsi lisää henkilöstön työhyvinvointia myös tuottaa organisaatiolle tulosta.

— Oppilaitos, jossa henkilöstöllä on hyvä yhteisöllisyys, vetää puoleensa opiskelijoita. Jos taas oppilaitoksen sisäisessä yhteisöllisyydessä on paljon kehittämisen varaa, se ei voi tuottaa yhteisöllisyyttä myöskään opiskelijoilleen, Jäppinen tietää.

Visio vastaa elokuvan traileria

Aini-Kristiina Jäppinen on kehittänyt mallin, jossa yhteisöllisyyttä kohennetaan kymmenen avaimen avulla. Kokonaisuuden kannalta avaimet ovat kaikki tärkeitä, mutta Jäppinen erottaa niistä "kolme kovaa": sitoutuminen, joustavuus ja vastuunotto.

Sitoutumista lisää se, että etenkin muutostilanteessa — kuten oppilaitoksen fuusioituessa — käydään avointa keskustelua yhteisön arvoista ja periaatteista.

— Ei riitä, että niistä on kerran sovittu. Dialogia tarvitaan jatkuvasti.

Jäppinen puhuu myös yhteisen vision puolesta, vaikka harmitteleekin käsitteen kärsineen inflaation. Hän vertaa visiota elokuvan traileriin.

— Se saa työntekijät uteliaiksi ja innostuneiksi siitä, mitä tehdään ja mitä kohti ollaan menossa.

Työnteko tarvitsee tukemisen ilmapiirin

— Joustavuudessa ollaan jo pitkällä, kun keskustellaan siitä, missä kohdissa joustetaan eikä siitä, kenen tulisi joustaa, Aini-Kristiina Jäppinen selittää.

Yhteisöllisyys ei nimittäin ole persoonakysymys — vaikka siitä saatetaan sellaisena puhua.

— Kyse ei ole siitä, että kemiat kohtaisivat, vaan siitä, että erilaiset ihmiset tukevat toistensa työntekoa. Tähän tarvitaan tahtoa.

Vastuunottoa taas parantaa ilmapiiri, joka rohkaisee ihmisiä tarttumaan asioihin myös oman työtonttinsa ulkopuolella. Kyse voi olla yhtä hyvin keittiön siivoamisesta kuin äkkinäisiin tilanteisiin reagoimisesta.

— Vastuunotto on yhteisön sisäinen akku, jota kaikki yhteisön jäsenet tahoillaan lataavat, Jäppinen vertaa.

Kaikkien kuunteleminen on tärkeää

Entä sitten ne hyvät oppilaitostyöyhteisöt, joissa Aini-Kristiina Jäppinen 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä vieraili? Mikä niistä teki niin hyviä?

— Niissä näkyi yhteisöllisyyden avaimia käytössä. Ei kaikissa kaikkia täydellisinä mutta jokaisessa jotakin jossain määrin, Jäppinen sanoo.

Hyvä yhteisö on hänen mukaansa moniääninen ja vuorovaikutteinen. Siellä tunnistetaan asiantuntijuus, joustetaan ja sitoudutaan sekä osataan neuvotella. Hyviä päätöksiä tehdään oikeaan aikaan. Kaikki kontrollointi rakentuu luottamukselle. Yhteisö myös arvioi omaa toimintaansa.

— Jos jokin näistä ominaisuuksista näkyy omassa työyhteisössä, se on jo hyvä alku, Aini-Kristiina Jäppinen vakuuttaa.

Näistä kysymyksistä kehitystyö lähtee

Minkälaisissa asioissa yhteisössämme pitäisi joustaa enemmän?
Miten arvomme näkyvät itsellemme ja ulkopuolisille?
Mitä kohti haluamme olla menossa? Mitä kohti olemme menossa?
Onko vastuunottomme jakautunut oikein yhteisön sisällä?
Onko meillä riittävästi aikaa ja tilaa niille asioille, jotka nyt ovat yhteisössämme etusijalla?

Kuva: Ruslan Kudrin / Scandinavian StockPhoto