Eurooppalainen koulutuspolitiikka yhtenäistyy

Avoin koordinointi luo yhtenäisyyttä eurooppalaiseen koulutuspolitiikkaan. Tähän asti siitä on päätetty kansallisesti. Asiantuntijat pitävät tiivistyvää yhteistyötä jopa askeleena ylikansallisen hallinnon suuntaan.

Avoimen koordinoinnin menetelmää (OCM, Open method of coordination) voidaan kutsua poliittiseksi hallintamuodoksi. Euroopan unionin jäsenmaat tekevät yhteistyötä, vaihtavat tietoja ja mittaavat maakohtaisesti edistymistä sovituilla mittareilla. Tarkoituksena on löytää parhaat toimintatavat (best practices) ja levittää ne unionin jäsenmaihin. Näin pyritään toteuttamaan Lissabonin huippukokouksessa vuonna 2000 esitetty tavoite rakentaa Euroopan unionista ”maailman kilpailukykyisin ja dynaamisin tietoon perustuva talous”.

Avoimen koordinoinnin menetelmää sovellettiin aluksi edistämään eurooppalaista työmarkkinapolitiikkaa. Sittemmin menetelmä on levinnyt myös koulutukseen ja sosiaalialalle. Siinä ylikansallisella toimijalla on vaikutusvalta kansallisvaltioiden ”yläpuolella”, ja sitä kautta se koordinoi kansallisia politiikkoja erilaisten suositusten ja vertaisanalyysien (benchmarkings) kautta. Koulutuksen asiantuntijoita eri puolelta Eurooppaa koonneessa Turun symposiumissa lokakuun alussa keskeisiä kysymyksiä olivat: Onko avoimen koordinoinnin menetelmästä muodostumassa ylikansallisen hallinnan keskeinen muoto myös koulutussektorilla? Kuinka avoimen koordinoinnin menetelmä eroaa muiden järjestöjen, kuten OECD:n hallintamuodoista?

OECD:n suosituksia laajempi

Avoimen koordinoinnin menetelmä on vielä suhteellisen uusi, joten perusteellisen kokonaiskuvan luominen sen vaikutuksista koulutussektorin eri tasoilla on toistaiseksi vaikeaa. Aucklandin ja Bristolin yliopistoissa toimiva professori Roger Dale väittää, että OMC on olennainen osa hallinnan muotoa erityisesti sektoreilla, joilla EU:lla on toistaiseksi ollut vain rajallinen lainsäädäntövalta. Näihin sektoreihin lukeutuu myös koulutus, jossa järjestö on enimmäkseen tähän asti harjoittanut suosituksiin, politiikkalinjauksiin ja tietotuotantoon perustuvaa niin kutsuttua pehmeää lainsäädäntöä. -Avoimen koordinoinnin menetelmä on askel ylikansallisen hallinnon suuntaan. Siinä EU:n asettamat tavoitteet, säännökset ja normit ohjaavat aiempaa suoremmin kansallisvaltioiden koulutuspolitiikkaa, sanoo Dale.

Professori Dalen mukaan avoimen koordinoinnin menetelmä eroaa OECD:n harjoittamista hallintamuodoista erityisesti siinä, että se on sisällöltään laajempi ja monitahoisempi kuin niin sanottu agenda-setting, politiikkasuositusten pohjalta esitettyjen uudistusehdotusten tuominen jäsenvaltioiden kansallisille esityslistoille.

Toisaalta OECD on viime vuosina siirtynyt kohti avoimen koordinoinnin tyyppistä menettelytapaa muun muassa teematutkintojen ja indikaattorijulkaisujen kautta. Vertaispainetta on lisännyt OECD:n tutkimustulosten julkinen käsittely joukkoviestimissä. Symposiumissa esitettiin esimerkkejä muun muassa PISA-tutkimuksen vaikutuksista Saksassa ja Tanskassa. Vertailut ovat osoittautuneet hyödyllisiksi. Ongelmana on, että kansallinen ja kansainvälinen media pitää OECD:n tutkimuksia analyyttisinä ja neutraaleina, vaikka kulttuurin ja koulutuksen kentillä arvolatauksetonta tai täydellisesti objektiivista tutkimusta ei ole olemassakaan.

Pohjoismailla oma
elinikäisen oppimisen malli

Professori Andy Green Lontoon yliopistosta tarkasteli paikallisia eroja Euroopan elinikäisen oppimisen järjestelmissä. Hän kytki aikuiskoulutuksen alueellisen eroavuuden analyysiin useita sosiaalisia ja taloudellisia indikaattoreita, kuten tuottavuuden, tulonjaon, rikollisuuden, luottamuksen ja kansalaistoiminnan. Ylikansallisten järjestöjen yhtenäistävistä toimenpiteistä huolimatta Green ei nähnyt yhtä eurooppalaista elinikäisen oppimisen mallia, vaan alueiden sosiaalisten, kulttuuristen ja historiallisten tekijöiden erottelemia malleja. Oma selkeä mallinsa on Greenin mukaan edelleen pohjoismaiseen hyvinvointivaltiomalliin perustuva elinikäisen oppimisen malli.

Turun yliopiston Elinikäisen oppimisen ja koulutuksen tutkimuskeskuksen (CELE) ja Kasvatusalan valtakunnallisen tutkijakoulun KASVA:n järjestämä symposiumi Supranational Regimes and National Education Policies – Encountering Challenge pidettiin Turussa 1.–2.10.2004.

Tavoitteena oli muodostaa laaja-alainen ja tieteiden rajat ylittävä kuva globalisaatiosta, ylikansallisesta koulutuspolitiikasta ja kansallisen koulutuksen tulevaisuudesta. Huomio kohdistettiin erityisesti OECD:n, Euroopan unionin ja Maailman kauppajärjestön (WTO, World Trade Organization) politiikkoihin ja niiden vaikutuksiin kansallisessa koulutuspolitiikassa. Luennoitsijoina oli useita kansainvälisesti tunnettuja nimiä, muun muassa OECD:n koulutuspolitiikan historian ”Grand Old Man” George Papadopoulos. Tilaisuus liittyi Suomen Akatemian tukemaan tutkimushankkeeseen OECD Education Policies: Three National Cases”.

Editoitu Johanna Kallon, Risto Rinteen ja Sanna Hokan tekstin pohjalta.

Julkaistu: 19.11.2004 klo 10:23