Historiatiedon haku vaatii monet konstit

Menneisyys kiinnostaa kirjailijoita, lukijoita ja teatteriyleisöä.Omat juuret kiehtovat aikuisopiskelijoita. Historiatieto on hankittava vaivalla, mutta tulos palkitsee.

Antti Tuurin ja Laila Hirvisaaren historiaan sijoittuvat teokset kipuavat vuodesta toiseen myydyimpien suomalaisten romaanien listoille. Kjell Westön Finlandia-palkittu romaania on painettu huimat 100 000 kappaletta. Missä kuljimme kerran kuvaa pikkutarkasti Helsingin historiaa ja sisällissodan sairastuttamaa Suomea.

Paikallishistoria vetää salit täyteen vapaan sivistystyön opinnoissa. Sukututkimuskursseille jonotetaan. Omien juurten tai kylän menneisyyden tutkimiseen uhrataan aikaa ja voimia.

Varaa aikaa,
osaa rajata

Menneisyydestä kirjoittavan romaanikirjailijan on tehtävä kärsivällistä taustatyötä, joskus useita vuosia. Kirjailija Antti Tuurilla on antaa hyviä vinkkejä kenelle hyvänsä historian harrastajalle.

– En ole käynyt erityisiä kursseja aineistojen kokoamiseksi, mutta koulutukseni on pätevöittänyt minut tutkimaan asioita, diplomi-insinööriksi valmistunut Tuuri sanoo.

Historian aarrearkku on pohjaton. Kirjoittajan hyve on rajaamisen taito. Tuuri muistelee hämmästyneensä, kun ei saanutkaan mahtumaan vuonna 1982 julkaistuun Pohjanmaahan kaikkea keräämäänsä tietoa pohjalaisesta kulttuurista ja historiasta. Soljuvaan tarinaan sopi vain murto-osa.

Toimi kuin
kansatieteilijä

Toisinaan menetelmä karsii aineistoa. Antti Tuuri ei 1970-luvulla tehnyt haastatteluistaan muistiinpanoja, nyt on toisin.

Kirjailija kaivaa tietoa sieltä, mistä ikinä keksii sitä etsiä. Lähteiden luo johdattaa aihe. Tuuri lukee ja tutkii kaiken materiaalin, minkä saa aiheesta käsiinsä. Hän käyttää kirjastoja ja arkistoja ja istuu niissä puutumiseen asti.

Aineisto voi olla mitä tahansa: päiväkirjoja, almanakkoja, pöytäkirjoja ja kirjeitä. Taustatiedon kokoamisen kirjailija käyttää verkostojaan ja pyytää apua tutuilta ja tuntemattomilta, maallikoilta ja asiantuntijoilta.

Tuuri on usein hahmottanut lähihistorian arkea toimimalla kuin kansatieteilijä, havainnoimalla ja haastattelemalla pitkään ja laajalti.

Matkusta
vaikka virtuaalisesti

Nykyään kirjailijoilla on apuväline, josta 1970-luvulla tiesivät vain tiedemiehet: Internet. Virtuaalimatkailun lisäksi kirjailijat matkustavat paikan päälle katsastamaan paikkoja.

–Taivaanraapijoita varten tein kaksi matkaa New Yorkiin. Kiertelin kaupunkia ja sen museoita sekä vietin aikaani keskuskirjastossa.

Matkustaminen ei ole aina mahdollista eikä välttämätöntäkään.Mika Waltari opiskeli Egyptin historiaa lukemalla tietokirjoja, kiertämällä museoita, tutkimalla karttoja ja syventymällä kuvataiteeseen.

Kuvittele
ja taustoita

Kirjailijan tehtävä on kuvitella. Myös omat kokemukset on hyödynnettävä. Tuuri painottaa kuitenkin, että historialliset romaanit eivät ole silkkaa mielikuvituksen tuotosta.

– Periaatteeni on, että kuvaan faktat niin tarkasti kuin kykenen. Niiden täytyy olla oikein, muun kirjailija saa keksiä.

Lisää uutisoitua: artikkeli Aiman numerossa 1/2007

Teksti: Johanna Laitinen
Kuva: MRP Matila Röhr Productions

Julkaistu: 26.3.2007 klo 8:49