Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Hollanti tarvitsee uutta keskustelua suvaitsevaisuudesta

Suvaitsevaisuuden rajat ovat tulleet vastaan Hollannissa. Maan ilmapiiri on muuttunut viimeaikojen poliittisten murhien jälkeen. Aikuiskasvatus on havahtunut: se voi auttaa ihmisiä keskustelemaan turvallisuudesta demokraattisessa ja monikulttuurisessa yhteiskunnassa. Miten löytää järkevät vaikutuskanavat?

Hollantia on pidetty avoimuuden ja suvaitsevaisuuden mallimaana. Nyt uutisissa kerrotaan poliittisista murhista ja siitä, miten kirkkoihin ja moskeijoihin hyökätään. Jumbo Klercq kuvaa tilannetta jatkumolla New Yorkista ja Washington DC:stä Afganistanin, Indonesian ja Irakin kautta Madridiin ja Amsterdamiin.

– On lämmittävää huomata, miten monet kollegat Euroopassa ovat huolestuneita siitä mitä tässä maassa tapahtuu, sanoo Klercq. Hän toimii aikuiskoulutusjärjestö Odysseen kehittämispäällikkönä.

Syksyllä fanaattinen Jihad murhasi elokuvaohjaaja Theo van Goghin. Murhan vaikutukset ovat olleet radikaaleja: moskeijoita on palanut, luultavasti väkivaltaisten nuorten oikeistoradikaalien sytyttäminä. Kirkkoja on poltettu, marokkolaisia on syytetty. Haagissa on terroriepäilyjä. AVID:iin, hollantilaisten Supoon, on mahdollisesti soluttautunut terroristi.
– Poliitikkoja on murhaajan listalla. Henkivartijoita tarvitaan. Imaami, joka kieltäytyi puristamasta papin kättä, pappi, joka ei kunnioittanut tämän imaamin uskonnollisia perusteluita. Koulu tulessa. Itkeviä lapsia, vihaisia vanhempia. Jopa terroristeiksi epäillyt voivat olla hollantilaisia nuoria miehiä, jotka ovat kääntyneet islaminuskoon. Hulluus voittaa, Jumbo Klercq kuvaa tilannetta.

Väkivalta kohdistuu ”toisiin”

Marraskuussa Hollannissa raportoitiin 174 väkivallantekoa, joilla oli radikaali tai äärioikeistolainen tausta. Valtaosa väkivallasta kohdistui muslimeihin tai heidän moskeijoihinsa, vain viidennes suuntautui oman maan asukkaisiin ja kirkkoihin. Tapaukset vaihtelevat uhkauksista murhapolttoihin ja rakennusten töhrimisiin. Tuhotekojen määrä kaksinkertaistui vuodesta 2002.

– Luvut osoittavat, että tilanne on vakavampi kuin luultiin, sanoo Klercq. Hänen mukaansa turvallisuus tuntuu olevan tärkeämpää kuin suvaitsevaisuus. Näitä tapauksia ei pitäisi ohittaa, eikä niitä voi enää nähdä nuorten viattomana pilana.

Aikuiskasvatusta katveryhmille

Turvallisuuden pitäisi Jumbo Klercqin mielestä olla myös vapaassa sivistystyössä nykyistä haastavampi teema. – Aikuiskasvattajien tulee miettiä uudelleen, mitä heillä on tarjota nuorille aikuisille, joilla on monenlainen kulttuurinen ja etninen tausta. Aikuiskasvatus on nykyisessä markkinataloudessa aivan liian keskittynyt kaupallisuuteen ja keskinäiseen kilpailuun, selittää kehittämispäällikkö.

– Mutta minun mielestäni käynnissä on myös paljon vaarallisempi kilpailu moskeijoiden kanssa. Niiden kautta värvätään nuoria muslimeja Jihadiin ja äärioikeiston järjestöihin, jotka pyrkivät mobilisoimaan turhautuneita, vaikutusmahdollisuuksia etsiviä nuoria.

Järkyttävät tapaukset ovat herättäneet aikuiskasvatuksen kentän. – Meillä on tärkeä tehtävä. Me, jotka olemme mukana uskontojen ja kulttuurien välisessä keskustelussa, tiedämme, että nyt jos koskaan on välttämätöntä saada aikaan avoin, mahdollisesti kova mutta reilu vuoropuhelu muslimien ja ei-muslimien välillä, Jumbo Klercq sanoo.

Odyssee on avainasemassa keskustelussa. Viikko van Goghin murhan jälkeen El Batoul Zembib Odyssee-järjestöstä teki viiden muun musliminaisen kanssa aloitteen vaikuttavaan protestimielenosoitukseen Haagissa.

Suvaitsevaisuuden ja turvallisuuden tasapaino

Mitä on liikehdinnän takana? – Se pitäisi selvittää ja siihen pitäisi puutua. Hollanti on todella muuttunut. Pim Fortuynin ja Theo van Goghin murhat ovat vain jäävuoren julma huippu. Ei pidä unohtaa, että jo vuonna 1999 Hollanti ensimmäisten joukossa rajoitti maahanmuuttoa ja lähetti maahanmuuttajia takaisin kotiin. Ihailtu Fortuyn luonnehti islamia takapajuiseksi uskonnoksi. Hallitus tuki innokkaasti Bushin interventiota Afganistaniin ja Irakiin. Asenteet Euroopan unionia kohtaan ovat muuttuneet laajennuksen jälkeen eikä uusia valtioita juurikaan toivotettu tervetulleiksi.

Politiikassa suositaan nyt suvaitsevaisuutta ja demokratiaa – ja samalla muslimien radikalisoitumista. Tai vielä räikeämmin, uudistukset ovat syynä nuorten muslimien radikalisoitumiseen. Heistä tuntuu, että heidät on todella unohdettu. Tuoreen tutkimuksen mukaan joka kymmenes Hollannin muslimi kannatti äärimuslimien hyökkäystä WTC-torneihin ja kolme neljästä ajatteli, että Hollannin ei pitäisi tukea Yhdysvaltoja terrorismin vastaisessa sodassa. Muslimit eivät välttämättä hyväksyneet hyökkäyksiä, mutta he ymmärsivät niiden taustalla olevat syyt.

– Aikuiskasvatuksen tehtävänä on käynnistää keskustelu ja tukea sitä eri tasoilla, sekä Hollannin poliittisella areenalla että muslimiyhteisöissä. Tavoitteena on suurempi suvaitsevaisuus ja parempi yhteisymmärrys. Mutta me kaikki olemme oppineet, että suvaitsevaisuus myös asettaa itse rajansa. Hollanti on todella muuttunut, mutta koskaan ei ole liian myöhäistä muuttua uudelleen. Kysymys on vain perspektiivin muuttamisesta, Jumbo Klercq sanoo.

Teksti: Eeva Siirala
Kuva: Mirva Kakko

http://www.nba.fi/fi/minareetin_kutsu
Lisätietoa: Kampanja Tuhat ja yksi askelta – arabimaailma ja kehitys 2004
http://www.tuhatjayksiaskelta.fi/

Julkaistu: 21.12.2004 klo 15:50

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille