Iskeekö kirves maaseutuyliopistoihin?

Suomalaiset yliopistot ovat nyt vaakalaudalla, varoitti Seinäjoella ilmestyvän Ilkan toimittaja Markku Leiwo kolumnissaan maaliskuun lopulla. Hän näkee ”varuskuntakirveen” ottavan seuraavaksi kohteekseen maaseutuyliopistot. Edessä on ammattikorkeakoulujen ja maaseutuyliopistojen pakkoavioliitto.

Leiwo jatkaa: – Väestöstä noin viisi prosenttia on matemaattisesti poikkeuksellisen lahjakkaita. Nämä lahjakkaat luistavat Eurooppaan ja Amerikkaan. Mitä jää tänne. Hirmuinen kilpailu pohjoisen ulottuvuuden opiskelijoista… Ammattikorkeakoulut kilpailevat samasta aineksesta kuin maaseutuyliopistot. Ne kilpailevat jo nyt avoimesti. Yliopistot eivät vielä kehtaa olla yhtä avoimia. Kohta niidenkin on pakko.

Ammattikorkeakoulujen ja maaseutuyliopistojen uhkaavasta yhdistämistä seuraa tutkimuskriisi. Opetuksen ohella yliopistojen päätehtävä on laadukas tutkimus.

Uhkana myös
kaupalliset yliopistot

Leiwo näkee myös toisen uhkakuvan, josta on hänen mukaansa vaiettu lähes kuoliaaksi: kaupalliset yliopistot. Sellainen on jo rantautunut Suomeen. Suomi vain on liian pieni maa sellaisille. – Kunhan Pietarin alueen väestön maksukyky hieman kohentuu, tulee Suomesta kaupallisten yliopistojen luvattua aluetta, Leiwo uskoo.

Kaupalliset yliopistot toimisivat luonnollisesti kauppatieteiden ja esimerkiksi Nokian tarpeiden mukaan. – Missä sen jälkeen koulutetaan humanisteja, historioitsijoita, sanalla sanoen siis todellisen kansallisen sivistyksen luojia, Leiwo kysyy.

Hän jatkaa: – Suomi on tieteellisesti ottaen helkkarin pieni maa. Puolustusvoimien tapaan kirves alkaa heilua seuraavaksi koulutuksessa, yliopistoissa. Herätkää kansanedustajat!

Tutkimuksen julkisuus
on ehdoton vaatimus

Yliopistojen ulkopuolisen rahoituksen, tutkimuksen kaupallistuminen ja sen myötä ”objektiivisen” ja tilatun tutkimuksen rajan himmeneminen ei sinänsä ole noussut pohdiskeluun tieteellisten seurain piirissä, kertoo Tieteellisten seurain valtuuskunnan toiminnanjohtaja Aura Korppi-Tommola.

Sen sijaan on keskusteltu siitä, että opinnäytetöiden on aina oltava julkisia. – Firmat varmaan haluaisivat tutkimusta, jonka voisi julistaa liikesalaisuudeksi. Mutta yliopistollisessa tutkimuksessa on ehdottoman tärkeää, että kuka tahansa voi todentaa tutkimusmenetelmät ja tulokset ja että tutkimukset ovat aina julkisia, Korppi-Tommola tähdentää.

Valtuuskunnan yhteydessä toimii opetusministeriön asettama tutkimuseettinen neuvottelukunta, jolla on päätoiminen sihteeri. Hän kouluttaa eri yliopistoissa henkilökuntaa tutkimuseettisissä kysymyksissä.

Pontta koplauksille
Sitran Hautamäeltä?

Sitran innovaatio-ohjelman ohjelmajohtaja Antti Hautamäki esittää tuoreimmassa Aikuiskasvatus-lehdessä (1/2005) näkemyksensä liian monista korkeakouluyksiköistä.

Hän perustaa mielipiteensä viime vuonna ilmestyneeseen selvitysmies Jorma Rantasen raporttiin yliopistojen tutkimustoiminnan kehittämisestä sekä Sitran oman selvitysmiehen Kalle Michelsenin pamflettiin Kansainvälistyvä yliopisto:

– Korkeakouluverkosto on laajentunut käsittämään nyt 20 yliopistoa ja 29 ammattikorkeakoulua. Uusina instituutioina on synnytetty yliopisto- ja korkeakoulukeskuksia, joista vastaa useampi yliopisto ja korkeakoulu yhdessä. Järjestelmämme ongelmana on voimien hajottaminen. On syntynyt liian pieniä yksiköitä ajatellen laatua ja vetovoimaa, Hautamäki kirjoittaa.

Pienuus ei hänen mielestään ole aina kuitenkaan ongelma:
– Kuopiossa on korkealuokkaista lääketiedettä, Joensuussa optiikkaa, Lappeenrannassa tietotekniikkaa. Olennaista tässä on kansainvälinen verkottuminen. Huippuosaaminen syntyy ja elää vain tiiviissä vuorovaikutuksessa maailman parhaiden tutkijoiden ja tutkimuslaitosten kanssa, Hautamäki täsmentää.

Hautamäki esittääkin, että useita ammattikorkeakouluja ja yliopistoja kootaan alueellisesti yhteen samalla, kun säilytetään lukuisia itsenäisiä toimintayksiköitä. Ne voisivat palvella alueen eri keskuksia ja saada tarvittaessa lisää voimavaroja ”emoyliopistoista”. Hautamäki pitäisi kuitenkin ammattikorkeakoulujen ja yliopistojen tehtävänjaon selvänä.

Professori Välimaa
ihmettelee porrastuspuheita

Professori Jussi Välimaa Jyväskylän yliopistosta kyseenalaistaa raporteissa esitetyt näkökohdat voimien hajottamisesta laadun kustannuksella. Perusteltuaan pitkään suomalaisen yliopiston laatutasoa hän kirjoittaa (Aikuiskasvatus 1/2005):

– Voi liioittelematta sanoa, että kaikki suomalaiset yliopistot kuuluvat maailmanluokan yliopistoihin. Mistä siis nousee [Jorma] Rantasen ja [Anne} Brunilan raporteissa esitetty ehdotus luoda Suomeen muutama ”maailmanluokan” yliopisto, joiden ohella olisi kansallisen tai maakunnallisen tason opinahjoja? hän ihmettelee.

– Laaja korkeakouluverkosto voi edelleenkin auttaa luomaan vaurautta koko maahan. Olen toisessa yhteydessä ehdottanut harkittavaksi alueellisia oppimiskeskuksia, joissa yhdistetään joustavasti eri korkeakoulutasoiset osaajat saman organisaation alle. Uudenlaisen koulutusajattelun eräänä esteenä on kuitenkin opetusministeriön kilpailuttamisen politiikka tulosohjauksen keinoin: se ei kannusta yhteistyöhön, vaan kilpailuun, Välimaa pahoittelee.

Välimaa ei näe nykyisen ”massayliopistolaitoksen” vaihtoehtona muutamaa eliittiopinahjoa, vaan yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen toimivan kansallisen ja kansainvälisen yhteistyön ja verkottumisen.

Anneli Kajanto

Lisää: Aikuiskasvatus 1/2005

Julkaistu: 5.4.2005 klo 10:27