Noste-hanke opettaa verkostoitumaan
Asiakaslähtöisyys edellyttää oppilaitoksilta verkostoitumista. Kari Korhonen, 41, Espoosta opiskelee talonrakennusalan ammattitutkintoa Helsingin tekniikan alan oppilaitoksessa. Takana on parikymmentä vuotta työkokemusta, mm alan yrittäjänä.
Verkostoitumisen taito on jalo, mutta hidasta oppia. Tämä käy ilmi Noste-ohjelman arviointitutkimuksesta. Erikoistutkija Seija Mahlamäki-Kultanen myöntääkin, että odotukset verkostoitumisvauhdille ovat olleet suuret.
– Asiakaslähtöisyys edellyttää oppilaitoksilta uudenlaista avoimuutta sekä kykyä ja tapoja ratkoa keskinäisiä eturistiriitoja.
Verkostoituminen on osallistujien mielestä toiminut kohtalaisesti, mutta ohjelman rahoittaja odottaa ripeää etenemistä. Arviointitutkimuksen kyselyyn vastanneista viidesosa koki Noste-verkostonsa löyhänä tai normatiivisena. Kaksi viidestä sen sijaan piti verkostoa jo lujana ja sisäistettynä. Samoin kaksi viidestä vastaajasta uskoi kehittyvään verkostoon tai jo olemassa olevien verkostojen voimaan.
- Parhaiten tuntuvat yhteistyössä onnistuneen sellaiset hankkeet, jotka perustuvat jo olemassa oleviin yhteistyökuvioihin. Niissä on jo saatu kokemusta ja opittu yhdessä tapoja ratkoa eturistiriitoja, Mahlamäki-Kultanen sanoo.
Yhteinen arvopohja
vaikea löytää
Parhaiten toteutuneeksi verkostoitumisen osa-alueeksi vastaajat arvioivat vuorovaikutuksen avoimuuden ja rehellisyyden sekä uskon kumppanuuden kehittymiseen. Vaikeinta taas oli kyselyn mukaan löytää kumppanuudelle yhteiset arvot ja tunnistaa eri toimintakulttuureja. Hankekumppaneilla näyttää myös olevan toisistaan poikkeavia käsityksiä kunkin vahvuusalueista.
Tutkijan mukaan ei silti voida sanoa, että tietyt oppilaitosmuodot tai koulutusalat ovat hankalia tai yhteistyökykyisiä kumppaneita. Sen sijaan oppilaitoksen koolla näyttää olevan merkitystä: hyvin suuret yksiköt ovat vaikeasti kumppaneiden hahmotettavissa.
- Noste-hankkeissa tarvitaan edelleen varsin perustavaa verkostojen lujittamista, tutkija arvioi.
Verkostoituminen on nimittäin ainoa tapa toteuttaa Noste-hankkeita asiakaslähtöisesti.
– Yksittäisen aikuisopiskelijan etu vaatii, että opinto-ohjaus on keskitettyä ja tehokasta. Yhteistyön pitää olla avointa ja reilua sillä tavoin, että tieto kaikesta koulutustarjonnasta saavuttaa esteettä koulutuksen tarvitsijan, Mahlamäki-Kultanen sanoo.
Arvioinnin pohjalta tehdyt kehittämissuositukset korostavat mm. valtakunnallisen ja lääninhallituksen tason merkitystä verkostotyön tehostajana, hankevetäjien yhteistä koulutusta, ohjelman luonteen ja profiilin kirkastamista ja hankkeen rahoituksen perusteiden selkeyttämistä.
Pohdittava olisi myös päällekkäisyyden problematiikkaa: mikä on tervettä kilpailua, joka kannustaa yrittämiseen ja mikä resurssien tuhlausta.
Syksyn 2004 aikana arviointi jatkuu hankekäynteinä ja opiskelijoiden ryhmähaastatteluina.
www.noste-ohjelma.fi
Teksti Sirkku Määttä
Julkaistu: 11.8.2004 klo 8:45
Kommentoi asiaa »