Professori emeritus Jukka Tuomisto tapasi ainejärjestötovereitaan Paideia-seminaarissa lokakuun alussa.
Monen aikuiskouluttajan muistot ovat Paideialla kullattuja. Aikuiskasvatustieteen professori emeritus Jukka Tuomisto johti Tampereen yliopiston aikuiskasvatustieteilijöiden ainejärjestöä sen radikalismin vuosina.
Euroopan hulluna vuonna 1968 aikuiskasvatustiede piti kotiaan Tampereen yliopiston yhteiskuntatieteellisessä tiedekunnassa. Jukka Tuomisto hakeutui alan opintoihin ja samalla aikuiskasvatustieteen ainejärjestöön Paideiaan.
Yliopistossa kuohui, ja tyrskyt ylsivät ainejärjestöön.
Paideia oli perustettu 1960-luvun alussa keskustelukerhoksi, joka tunnusti professori Urpo Harvan vapaaseen sivistystyöhön rajattua aikuiskasvatusajattelua. Nyt kurssi kääntyi yhteiskunnallisempaan suuntaan.
- Ainejärjestö vaati aikuiskasvatuksen laajentamista ammatilliseen ja työllisyyskoulutukseen. Kun opinnoilla aiemmin oli ollut itseisarvo, nyt niistä piti myös olla hyötyä, Paideian puheenjohtajaksi vuosikymmenen vaihteessa päätynyt Tuomisto muistelee.
Paidea osallistui vuoden 1968 luentolakkoihin ja järjesti omaa varjo-ohjelmaa.
- Itsekin alustin jossakin tilaisuudessa demokratiasta. Jouduin Harvan kanssa napit vastakkain ajaessani laitokselle demokraattista laitosneuvostoa muiden laitosten malliin.
Tampereen yliopistossa uransa tehnyt Jukka Tuomisto on seurannut aikuiskasvatuksen ainejärjestön henkistä aaltoliikettä neljän vuosikymmenen ajan. Varsinainen radikalismin aika alkoi vasta hänen jätettyään puheenjohtajuuden, ja sitä kesti koko 1970-luvun.
Vuosikymmenen alussa Harva jäi eläkkeelle ja Tuomisto siirtyi tuoreena maisterina tutkimustehtäviin. Kasvatustieteiden tiedekunta perustettiin vuonna 1974, ja aikuiskasvatuksen virat kaapattiin sinne, paidealaisten rankasta vastarinnasta huolimatta.
- Suhteet tiedekunnassa olivat pitkään tulehtuneet. Opettajien ja opiskelijoiden yhteistyö sujui kuitenkin hyvin, mistä ansio kuuluu ensisijaisesti professuuria hoitaneelle Aulis Alaselle, Tuomisto kertoo.
1980-luvulla toiminta suuntautui opintojen kehittämiseen: Paideia tarjosi opintoneuvontaa, kierrätti tenttikysymyksiä ja englanninkielisten kirjojen lyhennelmiä. Yhteiskunnallinen aktiivisuus näkyi osallistumisena rauhanmarsseille.
Jukka Tuomiston näkökulma ainejärjestöön oli tuoreen aikuiskasvatustieteen professorin: hänet nimitettiin virkaansa vuonna 1988.
Vuonna 1992 kasvatustieteen ja aikuis- ja nuorisokasvatuksen laitokset yhdistettiin, ja kasvatustieteen tieteenalaohjelma muodostettiin kahta vuotta myöhemmin. Paideia yhdistyi kasvatustieteen opiskelijoiden Kastion kanssa.
Murroksesta syntyi Mentor, nykyisten kasvatustieteen opiskelijoiden henkinen koti. Miltä opiskelijoiden nykymeno vaikuttaa professori emerituksesta?
- Opiskelijat ovat kiinnostuneita enemmänkin yksilöllisistä ja harrastustoimintaa koskevista asioista ja opiskelijaintresseistä, opiskelijoiden oikeuksista, Tuomisto miettii.
Paideia on kreikan kieltä ja tarkoittaa ihmiseksi kasvamista. Jukka Tuomistolle ainejärjestön parasta antia olivat kokemukset onnistuneista ja epäonnistuneista vaikuttamisyrityksistä.
- Paideia oli inhimillisen oppimisen ja vaikuttamisen koekenttä ja hiekkalaatikko. Ja siellä syntyneillä ystävyys- ja toveruussuhteilla on ollut erittäin suuri merkitys, hän sanoo.
"Paideia antoi elämääni yhteisöllisyyttä, ystävyyttä ja yhteisen tehtävän. Kaikissa työtehtävissäni olen ollut uuden käynnistäjä. Paideia vastuutti minut kantamaan aikuiskasvattajan tehtävääni ja toimimaan yhteisössä, jonka tavoitteisiin tuon vastuun kautta voimakkaasti sitouduin."
- Karin Filander, Tampereen yliopiston kasvastustieteiden laitoksen yliassistentti
"Paideia oli minulle neutraali maaperä politisoituneessa ilmapiirissä, jossa en aina tuntenut oloani kotoisaksi. Sain yhdistyskokemusta, joka antoi työelämävalmiuksia ja ymmärrystä aikuiskasvatuksesta työnä."
- Taina Törmä, Helsingin suomenkielisen työväenopiston rehtori
"Paideialaiset kieltäytyivät ehdottomasti pukeutumasta opiskelijahaalariin tai edes hankkimasta sitä. Pidimme sitä rahvaanomaisena, työväestöä halventavana teekkareilta akatemiaan levinneenä lapsellisena tapana."
- Paula Kuusipalo, sisäasiainministeriön projektipäällikkö
Lähteet: Jukka Tuomiston, Karin Filanderin ja Taina Törmän haastattelut; Eveliina Tuomainen: Mentorin historia. 2004.
Teksti: Terhi Kouvo
Kuva: Timo Jokinen
Jukka Tuomisto: Aikuiskasvatus on monitasoristeys
Aikuiskasvatus on yhä radikaalien käsissä
Julkaistu: 7.10.2009 klo 7:00
Onnea Paideialle, entiselle ainejärjestölleni 1980-luvulta.
Juhliin en itse pääse, sillä olen hoitamassa "tosi" aikuisia eli dementoituneita vanhuksia, mutta hengessä mukana. Kutsusta kiitän, tuli kotiin postitse.
KK, Helsinki