Tekstiilitehtaan nainen on koulutuspaitsiossa

Koulutusta korostavassa Suomessa on yhä ammattiryhmiä, jotka ovat koulutuksellista proletariaattia. Kasvatustieteen tohtori Sirpa Mäkinen antaa äänen yhdelle näistä ryhmistä.

Mäkinen kuvaa tekstiilityöläisnaisten kokemuksia työstään ja koulutuksesta tuoreen Aikuiskasvatus-lehden artikkelissaan.

Tekstiiliteollisuudessa ammatillisen koulutuksen perinne on ohut, ja työnantajan kustantamaa koulutusta on tarjolla varsin vähän. Alalle ei ole käytännössä ollut ammatillisen koulutuksen väylää. Henkilöstökoulutuksenkin kannalta tekstiilialan naistoimihenkilöt, työntekijöistä puhumattakaan, määrittyvät koulutusproletariaatiksi.

– Tekstiiliteollisuus on Suomessa taantuva, naisvaltainen ja matalapalkkainen teollisuudenala. Se on tyyppiesimerkki jokamiehen työmarkkinoista, joille työllistyy ilman ammatillista koulutusta. Sieltä otetaan esimerkit taylorisoiduista, yksinkertaisista urakkatöistä, tutkija kertoo.

Sirpa Mäkisen tutkimusjakso ulottui vuodesta 1989 vuoteen 2000. Tuolloin tekstiili- ja vaatetusalan yritykset vähenivät ja halpatuonti lisääntyi dramaattisesti. Hän sai kuitenkin tutkimukseensa vuosina 1989 ja 2000 samat tehtaat, samat osastot, samat työtehtävät ja osin myös samat työntekijät.

Koulutusta
vähätellään

Tekstiiliteollisuudessa työ on opettanut tekijänsä, eikä työnantaja ole pitänyt kouluttamista tarpeellisena tai kysellyt koulutusta rekrytoinneissa. Vaikka työnantajat nykyään suhtautuvat työntekijöiden koulutukseen aiempaa avarakatseisemmin, asennemuutos ei näy työnantajan kustantamien tai työhön kuuluvien koulutuspäivien määrässä: tekstiilityöläisnaiset olivat vuonna 2000 tarkasteltaessa saaneet keskimäärin seitsemän koulutuspäivää viiden edellisvuoden aikana.

Tekstiilitehtaan työntekijä suhtautuu varsin kriittisesti koulutuksen sisältöihin ja vähättelee koulutusta. Hän tuottaa kuilua työn ja koulutuksen välille myös kapealla koulutusnäkökulmallaan ja ristiriitaisella suhtautumisellaan. Samalla tavalla kun työntekijät ovat sisäistäneet taylorisoidun tuotannon perusteet he ovat oppineet, että koulutus ei kuulu heille.

Pakkona mutta myös itsestäänselvyytenä he puhuvat oppimisesta tilanteessa, jossa tehtaaseen tulee uusi työntekijä. Työn oppimisessa on tunnistettavissa kolmivaiheinen prosessi ensipäivien sokista oppimisen pakon kautta työn vähimmäisvaatimusten omaksumiseen.

Oppija yhdistyy
osaamattomuuteen

Oppija-termillä on kielteisiä, osaamattomuuteen sidoksissa olevia vivahteita. Tekstiilityöntekijä liittää oppimisen osaamattomuuteen, työnsä oppinut työntekijä taas ei puhu itsestään oppijana eikä siitä, että työssä on oppimisen haasteita.

Järjestettyä formaalia tai non-formaalia koulutusta tekstiilitehtaan työntekijät kaipaavat vain muutostilanteissa. Työstä irrotettu koulutus jää irralliseksi, koska se on näennäiskoulutusta ja täytettä tai koska työntekijän oma työorientaatio on välineellinen ja kapea.

Sukupuolittunut työnjako on tekstiiliteollisuudessa syvälle juurtunut ja naisten itsensäkin ylläpitämä. Laitos- ja huoltomiehet tulevat naistyöntekijöiden puheessa esiin ammattilaisina. Teollisuuden naistyöntekijöitä koskevat stereotypiat ”naisten työstä” ja sen vaatimasta osaamisesta sekä suoritustason työntekijän kyvystä ja halusta kehittää osaamistaan.

Kun naisten työt ovat helposti opittavia, eikä edes tekniikan kehittyminen edellytä naisten kouluttamista, uuden koneen tai laitteen käytön opettelu voidaan jättää työntekijän oma-aloitteisuuden varaan.

Kehollista
ja äänetöntä

Sirpa Mäkinen tunnisti tekstiilityöläisnaisten puheista työn myötä tullutta hiljaista tietoa: toiset naiset keksivät, kokeilevat ja ottavat käyttöönsä omia, yhä tehokkaampia tai yhä sopivampia työ- ja toimintatapoja.

– Ammattitaitoinen työntekijä näkee yhdellä silmäyksellä kankaan tai neuloksen vinouden, kuulee koneen äänestä häiriön tai tuntee kädellään langan kireyden.

Kehollinen osaaminen on sidoksissa erityisesti naisille luontaisina pidettyihin ominaisuuksiin, kuten herkkyyteen, näppäryyteen ja huolellisuuteen.

Potentiaalia ei
osata hyödyntää

Haastatteluaineiston perusteella työntekijöissä on paljon potentiaalia, jota työnantaja ei vain ole osannut hyödyntää. Osallistavien, avoimeen vuorovaikutukseen pyrkivien toimintatapojen rakentaminen työprosessien osaksi edistäisi työn mielekkyyttä ja todennäköisesti myös yrityksen kannattavuutta.

– Työntekijöiden äänen soisi tulevan kuulluksi myös tehtaassa, läpi työnjaollisten ja kulttuuristen hierarkioiden, Sirpa Mäkinen toteaa artikkelissaan.

Lisää aiheesta: Sirpa Mäkinen: Tehdastyöläisen puheenvuoro koulutuksesta ja oppimisesta. Aikuiskasvatus 2/2007. Artikkeli perustuu Mäkisen väitöskirjaan Oppimisen marginaalissa, joka ilmestyi vuonna 2005.

Teksti: Anneli Kajanto
Kuva: Anne Yrjänä

Julkaistu: 28.5.2007 klo 7:00