Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Valmennus vie ammattitaidon MM-tasolle

Pudasjärveläinen Antti Iinatti on valioluokan muurari.

Pudasjärveläinen Antti Iinatti on valioluokan muurari.

Juuri päättyneen World Skills 2005 ammattitaidon MM-kilpailujen osallistujat ovat alansa parhaimmistoa. Kovan karsinnan läpikäyneet nuoret ovat jo voittaneet palkintoja kansallisissa kilpailuissa. Valtaosalla on takanaan valmennusleirejä ja myös henkilökohtainen valmentaja.

MM-kilpailun tulokset julkistetaan huomenna keskiviikkona 1.6. Kisaan on valmentauduttu urheilukilpailujen tyyliin ja henkeä lietsottu joukkueiden yhteisillä leireillä. Suomesta nelipäiväisessä kisassa oli ennätyssuuri joukkue, 44 alan nuorta huippua.

Ravintolapalvelun
Suomen mestari


Ravintolapalvelun kilpailulajiin osallistuva porvoolainen Sina Siltanen aloitti valmentautumisen jo viime syksynä Porvoon ammattiopiston hotelli ja ravintola-alan opettaja Esko Paunosen kanssa. Treenejä oli aluksi kerran viikossa ja valmennus huipentui viimeiseksi viikoksi aamusta iltaan kirittämiseksi.

Kisojen viimeisen kilpailupäivän jälkeen Sina on tyytyväinen.

– Olo on rento, sillä tiedän antaneeni kaikkeni eikä pahempia mokia tullut. Pitäisi ainakin diplomisija irrota.

Sina Siltanen voitti ravintolapalvelun Suomen mestaruuden viime vuonna. Nyt häntä on vastassa 16 muun maan huippua, valtaosa miehiä. Sinan hermot pitivät kuitenkin hyvin, jopa vaativassa kuohuviinin tarjoilussa, satapäisen yleisön edessä, tuomareiden vaaniessa ympärillä silmä tarkkana.

– Kuohuviinin korkki ei saa lainkaan poksahtaa pulloa avatessa ja juoma on kaadettava lasiin yhdellä kaadolla, kuohumatta tippaakaan pöydälle.

Sinan mukaan kilpailussa ei pärjää pelkän ammattikoulutuksen varassa, vaan osaamisen tasoa on nostettava työelämässä.

– Koulusta tulee hyvä pohja, mutta se ei riitä. Kilpailussa kyllä näkee kenellä oli työkokemusta ja kenellä ei.

Uralla etenemisen kannalta kilpailu tarjoaa hyvän meriitin ansioluetteloon, uusia kontakteja ja työtarjouksia. Sinan hyvästä palvelusta voi nauttia tällä hetkellä Ravintola Sipulissa Helsingissä.

Kannattaa kuitenkin pitää kiirettä, sillä Sinalla saattaa olla vientiä ulkomaille, jonne mieli tekisi lähteä.

Koristemuuraus
vaati suurta taitoa


Muurauksen kilpailutehtävään kuului vaativaa koristemuurausta ja erikoiskuvioita. Työ edellytti millintarkkaa mittaamista sekä äärimmäisen siistiä viimeistelyä.

Pudasjärveläisen Antti Iinatin käsissä vesivaa'at vaihtuivat ripeästi hänen tarkistaessaan muurausjälkeä eri tasoissa.

– Ei ollut varaa löysäillä, kiirettä piti. Kilpailutehtävä oli suhteellisen helppo, mutta laaja ja siksi ajan kanssa tuli olla tarkkana. Hyvin se kuitenkin meni. Uskon sijoittuvani kärkipäähän.

Kilpailijoita muurauksessa oli 22 eri maasta, mm. Brasiliasta, Koreasta, Malaysista, Kanadasta...

– Kilpailijoiden kesken oli eroja, sillä muurausmateriaalit ovat erilaisia eri maissa. Joillekin tuli ongelmia nimenomaan materiaalien kanssa.

Oulussa asuva Antti Iinatti valmentautui kilpailuun Forssan ammatillisessa aikuiskoulutuskeskuksessa Mark Räsäsen johdolla. Valmentautuminen kesti kaksi vuotta, aluksi viikon treeni kerran kuussa ja keväällä ennen kisoja jopa 2–3 viikkoa kuukaudessa.

Taitaja kilpailun vuonna 2002 voittanut Antti aikoo keskittyä työntekoon lähitulevaisuudessa.

– Yleisön edessä tekeminen ja kilpailu antoivat hyvää itsevarmuutta, mutta nyt saavat kilpailut vähäksi aikaa jäädä.

Kilpailuhenki
pysyi korkealla


Suomen MM-joukkueenjohtaja Immo Pylväsen mukaan kilpailuun valmentautuminen on ollut erinomaista.

– Henkinen kantti piti ja joukkuehenki säilyi hyvin. Nollatoleranssista pidettiin kiinni koko kilpailun ajan eli juhlimaan ei käyty kesken kisan.

– MM-kilpailu tarjoa nuorelle testausmahdollisuuden maailman mittakaavassa – mitä osaan, mitä pitää vielä kehittää. Joskin paljon kehitettävää ei ole, sillä kilpailijat ovat jo alansa huippuja, toteaa Pylvänen.

Joukkuejohtajan mielestä kilpailu antaa hyvää elämänkokemusta peruskoulutuksen hankkineelle ja tilaisuuden päästä näkemään, mikä on alan taso maailmalla.

– Samalla kilpailut ovat esimerkkinä siitä, että jo nuorena voi päästä maailmantasolle. World Skills kilpailujen päätehtävä on nostaa ammattien arvostusta ja Suomenhan on pysyttävä siellä OECD:n kärkipäässä, sanoo Pylvänen tyytyväisen oloisena.

World Skills MM-kilpailut keräsivät Helsinkiin lähes 700 kilpailijaa 38 eri maasta.Yläikäraja on 22 vuotta. Taitolajeja ovat mm. sähköasennus, floristiikka, CAD-suunnittelu, kuljetustekniikka, pukuompelu, elektroniikkaa ja monta muuta. World Skills 2005 Helsinki päättyy ensimmäinen päivä kesäkuuta, jolloin tulokset julkistetaan. Seuraavat kilpailut järjestetään Japanissa vuonna 2007 ja Kanadassa vuonna 2009.

Teksti ja kuvat Anne Nisula

Julkaistu: 31.5.2005 klo 14:42

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille