Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Yhteistyö vauhditti kansalaisopistojen syntyä

KTOL juhlii 90-päiviään Helsingissä.

KTOL juhlii 90-päiviään Helsingissä.

Kansalais- ja työväenopistojen 90-vuotinen yhteistyö on antanut vauhtia opistojen määrän kasvulle ja virikkeitä niiden toiminnalle. Pääosin kuntien omistamat opistot muodostavat koko maan kattavan verkoston.

Työväenopistojen liitto perustetaan 9.-10.6.1919 Helsingissä. Puheenjohtaja Zachris Castrén lausuu syntysanat: " Työväenopistoaatteen tunnustajat tahtovat nyt koota voimansa järjestetyn sivistys- ja kansanliikkeen aikaansaamiseksi."

Opistoja oli perustettu vuosisadan vaihteesta lähtien suurimpiin kaupunkeihin ja teollisuuspaikkakunnille. Rahoitusta saadaan kaupunkien anniskeluvoittovaroista.

Ensimmäinen opistolaki

Sisällissodan jälkeen opistojen olemassaolo kyseenalaistetaan. Neuvokkaiden johtajien ja valistuksen tarpeen tunnustamisen kautta liike kuitenkin vahvistuu. Olihan yhdeksi sodan syyksi arvioitu työväen sivistystoiminnan puutteellisuuksia.

Liiton oma lehti Työväenopisto perustetaan vuonna 1923. Sen palstoilla käydään keskustelua opistojen työväenhenkisyydestä, joka muuttuu pian työväenopistohenkisyydeksi. Pitää olla puolueeton, mutta ensisijaisesti työväen asialla.

Liiton jäseniksi pääsevät opistot, joiden opetus on järjestetty "tieteellisen totuudenetsinnän hengessä". Opistolaki saadaan vuonna 1925. Työväenopistojen lisäksi perustetaan kansalais- ja vapaaopistoja. Luento-opetuksen rinnalle tulevat opintopiirit.

Loppiaisseminaarien traditio

Liitto organisoi luentopäiviä 1920-luvulta lähtien. Opistojen johtajien ja opettajien Loppiaisseminaarien lisäksi opiskelijoille järjestään kesäpäiviä.

1930-luvulla setlementtiopistot hyväksytään liittoon. Yhteiskunnan oikeistolaistuminen kohdistuu myös opistoihin. Joillakin paikkakunnilla lapualaiset haluavat tarkistaa opiston opiskelijalistoja - siinä onnistumatta.

Toisen maailmansodan jälkeen suunta kääntyy. Opistoilta peräänkuulutetaan "yhteiskunnallisia ja muita demokraattista maailmankatsomusta syventäviä aineita". Mutta jo seuraavalla vuosikymmennellä puhutaan vapaa-ajan harrastuksista.

Valtionapu lisää maaseutuopistoja

Maaseudulle opistot leviävät, kun liiton ajama lainsäädännön uudistus toteutuu vuonna 1963. Se parantaa toimintaedellytyksiä huomattavasti. Eduskunta säätää opistojen valtionapuprosentiksi 70.

Suuri osa perustetuista opistoista on kunnallisia. Vuonna 1967 liitosta tulee Kansalais- ja työväenopistojen liitto.

1970-luvun henkeen kuuluu liittää kansalaisopistot osaksi suunnitelmallista, valtiollista koulutuspolitiikkaa. Liiton piirissä käydään vääntöä siitä, tuleeko opistojen olla osa kunnan koululaitosta vai omaleimainen, paikallisen väestön tarpeisiin reagoiva oppilaitos.

Talouden lama saa maan hallituksen suitsimaan opistotoiminnan kasvua. Vuonna 1976 liitto organisoi valtakunnallisen nimienkeruun. Adressin 261 881 nimeä vakuuttavat eduskunnan ja leikkauksista luovutaan.

Kaikenikäisten opistot

Kansalaisopistojen verkosto kattaa 1980-luvulla jo koko maan. Liitosta tulee pedagogisen toiminnan ohjaaja koulutuksen, julkaisutoiminnan ja malliopetussuunnitelmien avulla. Ikärajat poistuvat, nyt lapsetkin voivat opiskella opistossa.

1990-luvulla talouden juustohöylä leikkaa tuntiresursseja, oppilaitoksia ja virkoja yhdistetään. Siirrytään tulosvastuun aikaan. Opistoissa käydään hämmentynyttä keskustelua toiminnan oikeista tuloksista ja niiden mitattavuudesta. KTOL profiloituu uusien ideoiden virittäjänä ja kentän ohjaajana.

2000-luvulla kunta- ja opistokenttä muuttuvat, muodostetaan alueopistoja. Liitto puolustaa opistoja kuntalaisen peruspalveluna, jakaa laatupalkintoja ja tekee arkista opistotyötä näkyväksi. Opistot kotouttavat maahanmuuttajia, osallistuvat terveystalkoisiin, aktivoivat kansalaisia ja pitävät osaltaan Suomea yhteisöllisenä.

Teksti: Mauri Nest

Lisää aiheesta:

Kansalaisopistot ja opiskelijat 1920-2008

Aiemmin Sivistyksessä:

Sivistyksen palveluksessa

Julkaistu: 27.5.2009 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »