Hetkeen tarttumisen viisaus
Emme voi tietää, koska ja millä nopeudella koittaa elämässä jäähyväisten aika. Arvostettu amerikkalainen tietojenkäsittelytieteen professori Randy Pausch sairastui vakavasti 46-vuotiaana.
Vain vähää ennen sairastumistaan Pauschia oli pyydetty puhumaan luentosarjassa, jossa professorien toivottiin tuovan julki elämässään tärkeimpinä pitämänsä asiat ikään kuin kyseessä olisi heidän viimeinen luentonsa.
Pauschin ei tarvinnut kuvitella mitään. Hän halusi käyttää tilaisuuden ja hyödyntää sen parhaalla mahdollisella tavalla myös läheistensä tulevaisuutta ajatellen, vaikka se vaatikin omat taistelunsa ajankäytöstä työn ja kolmilapsisen perheen välillä.
Valmistelu vei tiedemiehen läpi hänen elämänsä tärkeimpien vaiheiden ja opetusten. Omaa ainutkertaisuutta etsiessään hän oivalsi, että saavutukset ja rakkaat asiat kumpusivat lapsuuden tavoitteista ja unelmista, haaveista ja siitä, että hän oli onnistunut toteuttamaan niistä melkein kaikki. Kiitoksen siitä hän osoitti kaikille erityislaatuisille ihmiselle, jotka olivat opettaneet häntä, jotkut ankarinkin käsin.
Jäähyväisluennollaan Pausch ei puhu kuolemasta vaan elämästä, esteiden voittamisesta, hyvän perustan tekemisestä oppimiselle, muiden ihmisten unelmien mahdolliseksi tekemisestä, hetkeen tarttumisen viisaudesta. Hän kannustaa myönteisesti, vailla katkeruuden häivääkään.
Kenelle: Elämästä ja arjesta oppimisen näkökulmista kiinnostuneille
Kiitämme: Sujuvaa, pieniksi annoksiksi paloiteltua tekstiä.
Randy Pausch ja Jeffrey Zaslow: Jäähyväisluento. Tammi 2009.
Arvio: Marjo Rautvuori
Julkaistu: 1.2.2010 klo 9:00
