Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Aikuislukion eetos pohjaa tasavertaisuuteen

JOENSUU. Tutkija Ari Siveniuksen väitöskirjasta piirtyy kuva aikuislukiosta vastavuoroisuuden ja kannustavuuden yhteisönä. Vapaan sivistystyön ja aikuislukioiden opettajat voisivat nykyistä paremmin kehittää yhdessä osaamistaan, kasvatustieteilijä ehdottaa.

 

Sivenius selvitti aikuislukiossa ilmeneviä arvostuksia, tapoja ja vastuukysymyksiä. Oppilaitoksen toimintaa ohjaavat rakenteet, käytänteet ja uskomukset kulkevat tutkimuksessa nimellä ”aikuislukion eetos”.

— Eetoksessa realisoituvat toimintaa ohjaavat arvostelmat, joiden avulla voidaan erottaa arvostetut päämäärät vähäarvoisista, hyväksyttävä toiminta paheksuttavasta ja toivottavat lopputulokset kartettavista, hän avaa käsitettä.

Dialogi antaa tilaa oppijalle

Haastatteluihin ja kirjalliseen aineistoon perustuvasta tutkimuksesta piirtyy suorastaan ihannoiva kuva aikuisopettajasta: hän ajattelee opiskelijan parasta ja pyrkii tasaveroiseen oppimisprosessiin. 

— Yhteinen kieli ja valmius keskustella eri toimijoiden kesken luovat luokkaan ja koko oppilaitokseen positiivista henkeä. Esimerkiksi opiskelijan persoonallisuuden kunnioittaminen, joustavuus ja kannustaminen tulivat esiin opettajien kertoessa työstään.

Pyrkimyksenä on vastavuoroinen dialogi, jolla luodaan tilaa opiskelijoiden henkilökohtaisille kertomuksille ja kokemuksille. Eri-ikäisten opiskelijoiden vahvuuksia ja kokemuksia olisi Siveniuksen mielestä syytä hyödyntää opetuksessa vieläkin enemmän.

Opettaja arvostaa kollegaansa

Tutkimushaastatteluista käy ilmi, että aikuisopettaja arvostaa itseään ja kollegaansa, itsenäisyyttään ja vapauttaan kehittää omaa työtään.

— Oppilaitoksen ihmissuhteet, kuten esimiestyö ja yhteisön toimintakulttuuri, ovat olennaisia henkisen hyvinvoinnin ja jaksamisen tukemisessa. Rehtorin merkityksen ilmapiirin muotoutumisessa opettajat kokivat keskeiseksi, väittelijä kertoo.

Työn arjessa vastaan tulevat monenlaiset tilanteet, oppijat ja arvomaailmat ovat aikuisopettajalle oppimishaaste.

— Näyttäisi siltä, että aikuisopettajaksi kehittyminen vaatisi hyväksyntää erilaisuutta kohtaan, Ari Sivenius sanoo.

Hän ehdottaa, että aikuislukiot ottaisivat kumppaneikseen vapaan sivistystyön oppilaitokset opettajiensa osaamisen tukemisessa. Näin keskustelu laajenisi yli oppilaitosrajojen. Tutkija muistuttaa vielä, että kansanopistotkin toteuttavat lukiokoulutusta. 

— Aikuisopettajan tai tuntiopettajan työhön kuuluu jatkuvaa oman työn ja ammatin arvioimista, kehittämistä ja uudistamista. Esimerkiksi eettisistä asioista, erilaisten opiskelijoiden kohtaamisesta tulisi keskustella nykyistä enemmän.

Kasvatustieteiden lisensiaatti Ari Sivenius väittelee Itä-Suomen yliopistossa lauantaina 24. maaliskuuta. Työn nimi on Aikuislukion eetos opettajien merkityksenantojen valossa.

Kuva: Itä-Suomen yliopisto

Kategoria: Uutinen