Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Lindroos: OECD yhä vahva aikuiskoulutuksessa

MARIJAMPOLÉ, Liettua. Opetusneuvos Kirsi Lindroos torjuu brittikriitikon väitteen, jonka mukaan OECD olisi luovuttanut aikuiskoulutuksen ohjat Euroopan unionille. Päinvastoin OECD on vahvistanut otettaan aikuiskoulutuksesta sulauttamalla erilliset hankeohjelmat elinikäisen oppimisen kokonaisuuteen.

Opetusneuvos Kirsi Lindroos odottaa paljon aikuisten Pisalta eli PIAACilta.

Brittiprofessori Tom Schuller kritisoi syyskuussa, että taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on menettänyt valtansa aikuiskoulutuspolitiikassa Euroopan unionille.

Suomen pysyvässä OECD-edustustossa Pariisissa työskentelevä Kirsi Lindroos on Schullerin kanssa samaa mieltä siitä, että erillisiä aikuiskoulutuksen hankkeita järjestöllä on aiempaa vähemmän.

— Mutta on rikkaus, että OECD:n laajat hankkeet kohdistuvat koko koulutuksen kenttään ja niin muodoin myös aikuiskoulutukseen. Itse asiassa aikuiskoulutuksella on hankkeissa keskeinen rooli, hän huomauttaa.

Aikuiskoulutus puheista käytäntöön

Kirsi Lindroos vetoaa siihen, että pääsihteeri Angel Gurria on nostanut laadukkaan koulutuksen ja tutkimuksen OECD-maiden yhteiskunnallisen kehittämisen keskiöön.

OECD-maiden opetusministerit puolestaan korostivat marrraskuisessa kokouksessaan, että opiskelu ja oppiminen lisäävät tietojen ja taitojen lisäksi sosiaalista ja henkistä hyvinvointia.

— Haluan edistää sitä, että OECD-maiden päätöksenteossa on konkreettisesti näkemys siitä, että panokset koulutukseen ovat investointia, eivät menoerä, ja että kansalaisilla on tasavertainen mahdollisuus osallistua koulutukseen koko elämänkaaren ajan, Lindroos sanoo.

OECD jäi unionin jalkoihin

Omassa työssään Kirsi Lindroos haluaa varmistaa, että Suomen onnistuneet koulutuspoliittiset ratkaisut tunnetaan maailmalla ja että meillä vastaavasti otetaan herkästi oppia muilta.

Suomi on haluttu kumppani OECD-maiden hankkeissa. Sen sijaan Suomen omassa suuntautumisessa OECD on jäänyt Euroopan unionin jalkoihin.

— Aikuiskouluttajien OECD-tuntemusta ja yhteyksiä on ehdottomasti lisättävä. Olen itsekin yllättynyt, miten paljon hyödyllistä tietoa järjestöstä löytyy politiikoille, virkamiehille ja opetushenkilöstölle, Lindroos kehuu.

Hän toteaa, että OECD on maailman suurin tutkimuslaitos.

Pisasta PIAACiin

Peruskoululaisten tuoreet Pisa-tulokset julkistetaan runsaan viikon päästä, 7. joulukuuta.

Vireillä on myös aikuisten Pisa, PIAAC (Programme for the International Assessment of Adult Competences), joka tuottaa ensimmäiset tuloksensa vuonna 2013. Alustavia selvityksiä on jo tehty tutkimuksessa, joka antaa tietoja aikuisten perustaidoista ja osaamisesta.

— Siitä tulee maailman laajin tietokanta ja vahva pohja aikuiskoulutuksen kehittämiselle, Kirsi Lindroos uskoo.

Hän toisi aikuiskoulutukseenkin lisää innovatiivista oppimisympäristöajattelua. Samaa ajattelua Lindroos toivoo myös 50-vuotisjuhliaan valmistelevan taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestön omaksuvan.

OECD ja hankkeet

  • Koulutusjärjestelmien vertailutietohanke International Education Indicators (INES)
  • Aikuisten osaamista mittaava tutkimushanke Programme for the International Assessment of Adult Competences (PIAAC)
  • Koulusaavutustutkimus Programme for International Student Assesment (PISA)
  • Korkeakoulujen ja yliopistojen Institutional Management in Higher Education (IMHE)
  • Korkeakouluopiskelijoiden osaamista mittaava tutkimushanke International Assessment of Higher Education Learning Outcomes (AHELO)

Opetusneuvos Kirsi Lindroos puhui LINBA-hankkeen (Learning insights in Nordic-Baltic Area) loppuseminaarissa 25. marraskuuta Marijampolèssa Liettuassa.

Kuva: Sirkku Määttä

Aiemmin Sivistyksessä:

Brittitutkija: OECD luovutti oppisen ohjat Brysseliin

Tulevaisuuden suomalainen vaikuttaa verkostoissa

Kategoria: Uutinen