Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Vuoden oppija on utelias sisupussi

HELSINKI. Vuoden oppijan tarina vahvistaa sen, että vaikeatkin kokemukset voi kääntää voimavaroiksi. — Sinnikäs ja utelias uuden oppimiselle, määrittelee juuri palkittu Kristiina Hahtoranta vahvuutensa aikuisopiskelijana.

Kotiäitinä ollessaan Kristiina Hahtoranta paranteli työväenopistossa englantia ja kävi itämaisessa tanssissa ja jumpassa. Nyt opinnot jättävät aikaa vain metsälenkeille ja uimareissulle pojan kanssa.

Vielä yhden vahvuuden vuosaarelainen sosiaali- ja terveysalan opiskelija lisää listaan.

— Sen tiedon, joka minulla on, annan mielelläni opiskelijatovereitteni käyttöön, Hahtoranta, 45, sanoo.

Samoista asioista kiittelee vuoden oppijaa Elinikäisen oppimisen ja ohjauksen viikon raati. Hahtoranta otti tunnustuksensa vastaan opetusministeri Jukka Gustafssonilta aamupäivällä Vanhalla ylioppilastalolla kampanjan päätapahtumassa.

Oppiminen vahvistaa minäkuvaa

Aina ei Kristiina Hahtoranta ole ollut näin vahvoilla oppijana.

— Perhetaustani oli rikkinäinen, ja peruskoulun suoritin heikoilla arvosanoilla. Ajattelin, etten opi enkä osaa, hän kertaa.

Heiveröinen oppijan minäkuva alkoi vahvistua vasta kriisin jälkeen, kun Hahtoranta pääsi verhoilijan ammattiopintoihin. Vaikka käsillä tekeminen on hänen vahva puolensa, työtön yksinhuoltaja ei rohjennut yrittäjäksi.

Kartoittavan kurssin, jatkokurssien, testien ja työharjoittelun kautta hän päätyi nykyiselle opintoalalleen Edupoliin.

Eletty elämä valmistaa työhön

Opintojen myötä ala on varmistunut omaksi. Sisupussi on sinnitellyt haasteiden yli ohjaajien ja ryhmän rakentavan palautteen kannustamana. Samalla minäkuva oppijana on vahvistunut.

— Vaikka matematiikka oli koulussa vitonen, lääkelaskennan tentti meni läpi — kuudennella kerralla, mutta kumminkin, Hahtoranta kertoo.

Jos opinnot etenevät suunnitelmien mukaan, vuoden kuluttua hän valmistuu lähihoitajaksi. Mieluiten Hahtoranta toimisi mielenterveyskuntoutujien ja päihdeongelmaisten parissa.

— Minulle on luontevaa olla vuorovaikutuksessa hoitotyössä, varsinkin kahdenkeskisissä tilanteissa. En pelkää mennä vaikeisiin paikkoihin, kun pohjalla ovat omat selviytymiskokemukset.

Raatikin vahvistaa, että Kristiina Hahtoranta on osoittanut työssäoppimisjaksoilla ”vahvaa toisen ihmisen kunnioittamista ja taitoa lähestyä erilaisia asiakkaita”.

Ministeri Gustafsson palkitsi oppimisen mannekiinit

  • Vuoden oppija on Edupolissa sosiaali- ja terveysalan perustutkintoa suorittava Kristiina Hahtoranta, jolla on ”kunnioitettavaa sisukkuutta, aktiivisuutta, sinnikkyyttä ja oppimisen iloa”. Hän on ”tukenut muita ja jakanut mielellään tietoa” sekä ”osoittanut vahvaa toisen ihmisen kunnioittamista ja taitoa lähestyä erilaisia asiakkaita”.
  • Vuoden ohjaaja on Amiedussa kasvatusalan kouluttajana toimiva Harri Vainikka, joka on henkilönä vaatimaton, mutta jonka ”laaja ammattitaito ja osaaminen sekä miellyttävä persoona tekevät hänestä innostavan kouluttajan ja ohjaajan”.
  • Vuoden oppimismyönteisin työyhteisö on Nicehearts-yhdistyksen ylläpitämä, Vantaalla toimiva Naisresurssikeskus Pihlaja, jossa ”toteutuu oppimista tukeva ilmapiiri kulttuurin, iän ja uskonnon rajoja rikkoen. Toiminta Naisresurssikeskus Pihlajassa edistää tasa-arvoa, eettisyyttä sekä elinikäisen oppimisen ajatusta”.

Kuva: Innostu oppimaan -kampanja

Aiemmin Sivistyksessä:

Vanhalla kiirii hyvinvoinnin viesti

Aikuisopisto heiluttaa lassoa miehille

Kansanopisto on kelpo vaihtoehto

Vapaaehtoistoiminta on oppimisen paikka

Kuukaudessa kampanja kokoon

Vapaa sivistystyö kampanjoi omalla tyylillään

Kampanja vaihtoi nimensä lennossa

Lokakuussa kampanjoidaan oppimista ja ohjausta

Kategoria: Uutinen