Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

A-piste vauhditti kansanopistojen pelisääntökeskustelua

Helsingin yliopiston käytännön teologian laitos ja Helsingin kristillinen kansanopisto ovat tehneet vuosikausia yhteistyötä, missä osa yliopiston tutkinto-opetuksesta on toteutettu kansanopiston kursseina. Ongelmaksi näiden instituutioiden yhteisymmärryksen tekee se, että tutkintovaatimuksiin kuuluvat sielunhoidon kurssit eivät ole olleet avoimen yliopiston kursseja tai muuten avoimia, vaan muilta kuin teologian opiskelijoilta suljettuja. Asiasta kertoi maanantai-iltana Ylen A-pisteen raportti.

Raportissa haastateltiin emeritusprofessori Esko Koskenvesaa, joka laitoksen johdossa ja opiston hallituksessa istuneena kertoi olleensa järjestelyjen kannalla. Raportin mukaan kolmannes peruskursseista on toteutettu muodollisesti kansanopiston kursseina.

Kursseilla on käytetty ainoastaan yliopiston omia opettajia. Yliopisto on kattanut 40 prosenttia kustannuksista, Laajasalossa sijaitseva kristillinen kansanopisto 60 prosenttia, minkä se on saanut vuorostaan kurssivaltionapuna valtiolta. A-pisteen mukaan opisto olisi tahkonnut vuosien varrella 300 000–400 000 euroa hyötyä järjestelyistä. Opistosta ei kommentoitu uutista tai spekulaatioita.

Pelisääntökeskustelu
jo tänä syksynä


– Opistot ovat itsenäisiä toimijoita, joiden operatiivisiin ratkaisuihin Suomen kansanopistoyhdistyksellä ei ole toimivaltaa, muistuttaa kansanopistoyhdistyksen puheenjohtaja Ville Marjomäki.

Marjomäki näkee kuitenkin tähdellisenä käydä jo tänä syksynä kansanopistojen rehtoreiden ja toimijoiden kesken yhteistä keskustelua siitä, millainen koulutus ja millaiset menettelytavat kuuluvat kansanopistoille ja millaiset eivät.

Marjomäki kertoo kuulevansa silloin tällöin pähkäilyjä siitä, millaiset ratkaisut ovat mahdollisia:
– Olen varma, että kovassa kilpailutilanteessa rajoja kokeillaan.

Itse hän kertoo ottaneensa viime kesänä kansanopistopäivillä Pieksämäellä pitämässään puheessa esille sen, etteivät sopivuuden ja sallittavuuden rajat ole kaikkiseltaan selviä opistokentässä ja että yhteinen eettinen pelisääntökeskustelu on tarpeen.

Opistotoiminnan monialaistuminen on johtanut toimintojen sijoittumiseen monen lainsäädännön alaiseksi. Ville Marjomäen mukaan myös tällä vuosituhannella koulutuskysyntä on vaimentunut ja sen myötä yksikköhinnat ovat painuneet laskuun.
– Sen seurauksena on monessa opistossa kipuiltu ja se panee myös keksimään erilaisia ratkaisuja, hän sanoo.

Julkaistu: 14.9.2005 klo 10:28

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille