Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö (VSY) selvittää mahdollisuudet uudistaa alan järjestöjen työnjakoa ja organisaatiorakenteita. Se pyytää jäsenjärjestöiltään lausuntoa selvitysmies Aaro Harjun esittämistä vaihtoehdoista.
Syyskuussa valmistuneessa raportissaan Harju esittelee kolme vaihtoehtoista tehtävä- ja organisaatiomallia VSY:lle ja sen jäsenjärjestöille. Radikaalein niistä tarkoittaa alan kaikkien valtakunnallisten järjestöjen lakkauttamista ja uuden keskusliiton perustamista.
Aaro Harjun ensimmäinen vaihtoehto on kehittää yhteisjärjestön toimintaa nykyiseltä pohjalta. Mallissa kirkastettaisiin yhteisjärjestön tehtäviä ja keskityttäisiin asioihin, joista on todellista hyötyä jäsenille. Samalla karsittaisiin rönsyt ja sivupolut.
Malli muuttaisi yhteisjärjestön roolia kansainvälisessä toiminnassa. Euroopan Aikuiskasvatusliiton (EAEA) tiedotustoimistosta luovuttaisiin, ja pohjoismaisen toiminnan painoarvoa lisättäisiin EAEA:n kustannuksella.
Lisäksi koulutus- ja kehittämistyö nivottaisiin yhteen jäsenjärjestöjen kanssa. VSY alkaisi myös tiedottaa ja viestiä nykyistä enemmän, sosiaalista mediaa painottaen.
Malli edellyttäisi viestinnän työnjaon tarkentamista Kansanvalistusseuran (KVS) kanssa.
Toisessa mallissaan Harju esittää, että VSY rajaa rajusti työkenttäänsä ja keskittyy vapaan sivistystyön yhteisen linjan luomiseen ja siitä nousevaan edunvalvontaan. Vastuu oppilaitoksille ja kentän toimijoille suunnattujen palvelujen tuottamisesta siirrettäisiin KVS:lle.
Sen kontolla olisivat tiedotus, viestintä ja brändin rakentaminen, yhteinen koulutus ja tapaamiset sekä tutkimuksen edistäminen. KVS vastaisi myös kansainvälisen toiminnan käytännön tehtävistä, vaikka VSY edustaisi kenttää järjestöissä ja verkostoissa.
Harjun mukaan palvelutehtävät voitaisiin antaa myös niitä varten perustettavalle yhtiölle tai osuuskunnalle.
Malli korostaisi eri oppilaitosryhmien liittojen tehtävää oman jäsenkenttänsä edunvalvojana. VSY saisi yhden henkilön toimiston. Pääsihteeri sijoitettaisiin jonkin alan organisaation yhteyteen.
Kolmas, radikaalein vaihtoehto on, että VSY ja oppilaitosryhmien liitot lopetetaan. Tilalle perustetaan uusi järjestö, jonka jäseniä oppilaitokset ovat suoraan.
Tavoitteena olisi vahva liitto, joka olisi sekä edunvalvoja että palvelujen tuottaja. Liitossa olisi asiantuntijatyöntekijät kullekin oppilaitosmuodolle — myös opintokeskuksille ja urheiluopistoille, joilla ei nyt ole omaa edunvalvojahenkilöstöä. Yhteiset työntekijät olisivat tiedotuksessa, kansainvälisessä toiminnassa ja koulutuksessa.
Harju luettelee raportissaan useita mallin toteuttamista koskevia ongelmia. Esimerkiksi oppilaitosten työmuodot ovat erilaisia, eikä kaikkien saaminen uuden liiton jäseniksi ole varmaa.
VSY tiedustelee lausuntopyynnössään, mihin malliin jäsenjärjestöt ovat valmiita sitoutumaan toiminnallisesti ja taloudellisesti. Niitä kannustetaan tekemään myös omia ehdotuksia alan organisaatiomalliksi.
Jäsenjärjestöjen tulee päättää kannanotoistaan viimeistään 3. marraskuuta. VSY käsittelee asiaa joulukuun alussa syyskokouksessaan.
Kuva: Terhi Kouvo
Martti Jalkanen: Oiva hetki selvitystyölle
VSY pestasi Aaro Harjun kesätöihin selvitysmieheksi
Julkaistu: 18.10.2011 klo 7:00