Opetus- ja kulttuuriministeriössä (OKM) aloitti helmikuun alussa toimintansa uusi aikuiskoulutuspolitiikan yksikkö, AIPO. Sen toimialaan kuuluu myös vapaa sivistystyö.
Vapaalle sivistystyölle yksikönvaihdos ei aiheuta isoja myllerryksiä, kerrotaan OKM:stä.
— Suurin muutos on varmasti se, että vapaan sivistystyön kytkös muuhun aikuiskoulutukseen vahvistuu, toteaa AIPO-yksikön johtaja Kirsi Kangaspunta.
Perustetussa yksikössä aikuiskoulutuksen resurssit, ohjaus ja kehittäminen on koottu yhteen. Yksikölle kuuluu aikuiskoulutuksen osalta valtion talousarvion valmistelu, säädösvalmistelu ja ohjaus. Lisäksi sille kuuluu opintotuki ja koulutustarpeen ennakointi. Hallinnollisesti yksikkö on osa korkeakoulu- ja tiedepolitiikan osastoa.
Uuden yksikön tavoitteena on lisätä aikuiskoulutuspolitiikan vaikuttavuutta ja aikuiskoulutuksen näkyvyyttä.
— Haluamme lisäksi säilyttää tiiviinä kahden vuoden aikana vahvistuneen yhteyden yleissivistävän, ammatillisen ja korkeakoulusektorin politiikkavalmisteluun, Kangaspunta sanoo.
Perustetussa aikuiskoulutuspolitiikan yksikössä on 16 työntekijää. Sen johtajana toimii Kirsi Kangaspunta. Vapaasta sivistystyöstä vastaavana virkamiehenä on ylitarkastaja Kirsi Lähde. Nimitykset ovat toistaiseksi määräaikaisia.
Kuva: Thor Jorgen Udvang / Scandinavian StockPhoto
Julkaistu: 16.2.2012 klo 12:00