Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Aikuisopiskelun juhla hämmentää

Aikuisopiskelijan viikko innostaa oppimaan. Painotus on ura- ja ohjauspalveluissa.

Aikuisopiskelijan viikko innostaa oppimaan. Painotus on ura- ja ohjauspalveluissa.

Tieto Aikuisopiskelijan viikon toteutumisesta lokakuussa on saavuttanut sivistysjärjestöt hitaasti, joten niillä on jo muita sitoumuksia. Puheenjohtaja Petri Lempinen on valmis viemään keskustelun kampanjan jatkosta Elinikäisen oppimisen neuvostoon, mutta vetovastuuseen sillä ei ole mahdollisuutta.

Kumpaakin tarvitaan

Petri Lempinen vierastaa ammatillisen ja omaehtoisen aikuiskoulutuksen vastakkainasettelua Aikuisopiskelijan viikolla.

— Kumpaakin tarvitaan. Toivon, että aikuisopiskelijan viikosta ei tule eri hallinnonalojen välistä reviiriongelmaa.

Hämmennyksen aihe siitä on kuitenkin viime viikkoina tullut.

Vastuu koko kampanjasta siirtyi laajapohjaiselta troikalta ammatilliselle sektorille. Kampanjasta vastaavat nyt Ammatillisten aikuiskoulutuskeskusten liitto AIKE, Opin Ovi -hankkeet ja työ- ja elinkeinoministeriö (TEM).

Tiedonkulussa pulmia

Kampanjatiedotus on tavoittanut järjestöjä hitaasti. Erilaisten oppijoiden liiton toiminnanjohtaja Airi Valkama sai tiedon Sivistykseltä:

— Ilmeisesti järjestökenttää ei katsota tärkeäksi toimijaksi aikuiskoulutuksen saralla, kun ei ilmoitusta viikosta ole tullut meille vanhoina järjestäjinä suoraan, hän kommentoi.

Epävarmuus on ajanut sivistysjärjestöjä muihin sitoutumuksiin. Lukijärjestöt eivät todennäköisesti osallistu tänä vuonna kampanjaan.

— Se on valitettavaa, sillä oppimisvaikeudet koskevat laajasti myös aikuisopiskelijoita ja työelämää, Valkama sanoo.

Kampanjan aiempiin järjestäjiin kuulunut Vapaan sivistystyön yhteisjärjestö (VSY) taas menee syyskuisille Kuntamarkkinoille.

Kampanja kaipaa uudistamista

Elinikäisen oppimisen neuvosto on valmiudessa osallistua kampanjan päätapahtumaan Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla tiistaina 19. lokakuuta.

— Tapahtuman muodosta ja sisällöstä on tarkoitus keskustella AIKEn edustajien kanssa. Neuvosto ottanee kantaa asiaan elokuun lopulla, Lempinen sanoo.

Kampanja oli neuvoston vuoden 2010 toimintasuunnitelmassa. Sitä laadittaessa ei ollut tietoa viikon rahoituksen epäämisestä.

Työministeri Anni Sinnemäki (vihr.) esitti Sivistykselle viime viikolla, että kampanjan jatkoa ruodittaisiin neuvostossa. Petri Lempisenkin mielestä viikko kaipaa uudistumista.

— Toivon, että neuvosto voi olla mukana sitä kehittämässä. Se ei kuitenkaan ole sen kaltainen organisaatio, joka voisi ottaa järjestelyvastuuta, hän kommentoi.

Aikuisopiskelijan viikkoa vietetään 18.—24. lokakuuta. Mahdollisuuksien tori järjestetään Helsingin Vanhalla ylioppilastalolla tiistaina 19. lokakuuta.

Aiemmin Sivistyksessä:

Työministeri: Sivistystyölle sijaa Aikuisopiskelijan viikolla

Aikuisopiskelijan viikko toteutuu sittenkin

Aikuisopiskelijan viikkoa pallotellaan

Aikuisopiskelijan viikon troikka hajosi

Ministeriö vetää tukensa Aikuisopiskelijan viikolta


Julkaistu: 26.8.2010 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »


Lukijoiden kommentteja

Markku Nurmi kirjoitti 26.08.2010:

Aikuisopiskelijan viikko on tänä päivänä harvinainen termi. Melkein kaikkialla muualla kuin päiväkouluissa puhutaan mieluummin koulutuksesta kuin opetuksesta.

Toisaalta vanha jaotteluhan on, että vain poliiseja ja koiria koulutetaan!

Ja nyt kaiken aikuiskoulutuksen kummitäti työvoimaministeri Anni haluaa olla mukana aikuisopiskelijan viikon "kehittämisessä"?