Julkisen rahoituksen suuruus ei yksin selitä, kuinka moni osallistuu aikuiskoulutukseen. Professori Ari Antikaisen mukaan osallistumiseen vaikuttavat myös symboliset resurssit, kuten yhteiskunnan arvostus.
Antikaisen tulkinta on, että esimerkiksi Noste-ohjelman menestys perustuu aineellisten resurssien lisäksi symbolisiin resursseihin. Valtionhallinnon ja työmarkkinajärjestöjen mukanaolo ohjelmassa merkitsi symbolista tunnustusta ohjelmaan osallistuneille.
Symboliset resurssit ovat tärkeitä myös vapaassa sivistystyössä. Ne luovat mahdollisuuksia osallistua aikuiskoulutukseen.
- Sen takia on tärkeää, että opettajat pyrkivät kannustamaan opiskelijoita ja rakentamaan opetuksensa opiskelijan vahvuuksille eikä puutteille, Antikainen toteaa.
Lähipiirin kannustus on tärkeää
Symbolisiin resursseihin kuuluu myös läheisten salliva ja kannustava suhtautuminen opiskeluun ja se, että työyhteisössä arvostetaan opiskelua.
- Lähipiirin tunnustus tapahtuu käytännössä. Silloin ei koulutettava voi katsoa, että tämä ei koske minua.
Antikainen ei näe jyrkkää rajaa ammatillisen ja yleissivistävän aikuiskoulutuksen välillä.
- Ilmeisesti symboliset resurssit saattavat kuitenkin olla keskeisempiä yleissivistävässä koulutuksessa, missä opinnot voi joustavammin räätälöidä opiskelijan mukaan.
Professori Antikainen puhuu aiheesta perjantaina LLinE-konferenssissa Helsingin Vuosaaressa. Yhdettätoista kertaa järjestettävän konferenssin teemana on Lifelong Learning as a Right? European Perspectives. Osallistujia odotetaan yli 20 Euroopan maasta.
Oppimisen oikeus tuo aikuiskasvattajia Helsinkiin
LLinE-konferenssi pohtii oppimisen oikeutta
Lifelong Learning as a Right? European Perspectives. 11. kansainvälinen LLinE-konferenssi.
Julkaistu: 27.1.2009 klo 7:00