Aikuiskouluttajilla on mahdollisuus vaikuttaa siihen, keitä vuonna 2014 alkava Erasmus for All palvelee.
Valmisteilla oleva Erasmus for All -ohjelma on muovautunut Suomessa Yhteinen Erasmus -ohjelmaksi. Nimi on aikuiskoulutusväen mielestä harhaanjohtava, jos keskeinen kohderyhmä, aikuisoppijat, jäävät ohjelmasta pois.
Vasta kolme vuotta sitten Elinikäisen oppimisen ohjelmaan (LLP) kuuluva Grundtvig laajeni aikuisopiskelijoihin. Heitä palvelevat workshopit eli työpajat ja seniorien vapaaehtoistyöhankkeet.
— Haluttiin tarjota mahdollisuuksia, jotka olisivat avoimia niille, jotka eivät osallistu esimerkiksi jonkin oppilaitoksen kautta eurooppalaiseen yhteistyöhön. Myös Grundtvig-ohjelman tavoitteiden mukainen heikossa asemassa olevien painottamista pidettiin tärkeänä, kertoo toimintoja kehittelemässä ollut vastaava asiantuntija Eija Wilén Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksesta CIMOsta.
Nyt aikuisoppijoiden toiminnot ovat vaakalaudalla, sillä Elinikäisen oppimisen ohjelman (LLP) korvaavan Erasmus for All -ohjelman painopiste on aikuiskoulutushenkilöstön liikkuvuuksissa. Jos Euroopan komissio saa läpi ohjelmaesityksensä, ruohonjuuritason kansainvälistyminen kärsii tappion.
Lukujen valossa ainakin työpajatoiminta on vakuuttavaa. Eija Wilénin mukaan kansalliset toimistot ovat hyväksyneet kolmessa vuodessa yhteensä 750 workshopia, joista CIMO on hyväksynyt Suomessa toteutetut 15.
Osallistujia on meillä riittänyt jonoiksi asti. Vastaavasti kolmisensataa suomalaista on osallistunut työpajoihin muissa maissa.
— Osallistujamäärän rajaaminen enintään 20 henkeen on pitänyt laadun korkeana ja opetuksen yksilöllisenä. Niinpä komission selvityksen mukaan noin 70 prosentissa workshopeista tavoitteet on arvioitu saavutetun hyvin tai erinomaisesti vuosina, Wilén toteaa.
Sen sijaan seniorivaihdot ovat jääneet suomalaisilta hyödyntämättä. Euroopassa on hyväksytty yhteensä nelisensataa senioreiden vapaaehtoistyöhanketta, Suomessa vasta seitsemän. Meneillään niistä on viisi.
Eija Wilén arvioi syyksi hanketyypin vaativuutta. Vaikka ajatus osallistumisesta vapaaehtoistyöhön jossain Euroopan maassa ja siitä oppiminen houkuttaisivat, toteutus saattaa kaatua käytännön pulmiin.
— Suurimpia ongelmia on ollut tottumattomuus ottaa mukaan vapaaehtoistyöhön muista maista tulevia henkilöitä ja kielivaikeudet: esimerkiksi ystäväpalveluun ei voi osallistua Suomessa, ellei osaa suomen kieltä. Pitäisi löytää tehtäviä, jossa kielitaidolla ei ole niin suurta roolia, hän sanoo.
Puhtaasti rahan kannalta katsottuna Erasmus for All -ohjelman tulevaisuus näyttää valoisalta. Komissio lupailee sille peräti 19 miljardin euron budjettia, eli 70 prosentin korotusta nykytasoon verrattuna. Aikuiskoulutuksen osuus tosin on vain kaksi prosenttia, eikä ole takeita, millaiseksi bujdetti mylläytyy jäsenvaltioiden, komission ja
Euroopan parlamentin käsittelyssä. Silti vapaan sivistystyön toimijoilla on Eija Wilénin mukaan nyt syytä aktivoitua, jotta myös aikuisopiskelijat saavat osansa ohjelman tarjoamista mahdollisuuksista.
Kuva: Radu Razvan / Scandinavian StockPhoto
Erasmus for All saa kritiikkiä kouluttajilta
Julkaistu: 16.1.2012 klo 7:00