Pian tiedetään, ryhdytäänkö Forssan-seudulla punomaan kahta kansalaisopistoa seutuopistoksi. Kudonnainen oli esillä Wahren-opiston kevätnäyttelyssä.
FORSSA. Aikeet selvittää Wahren-opiston ja Jokiläänin kansalaisopiston yhdistämistä herättävät vastustusta Jokioisissa. Se pelkää, että seutuopistossa menetetään kansalaisopisto lähipalveluna.
Viiden kunnan yhteisen opiston perusteiden selvittämistä esitti alkuaan Forssan sivistystoimi. Jos naapurikunnatkin kannattavat fuusiota, uusi opisto voisi startata vuoden 2013 alussa.
Jokioinen kuitenkin epäilee vahvasti fuusion mielekkyyttä, kertoi Yle Hämeen-uutisissaan. Kunnanjohtaja Jarmo Määttä pelkää, että seutuopisto kuihduttaisi opetuksen sivukylillä, joille Jokiläänin kansalaisopisto on sitä vienyt.
— Nykyinen yhteistyömalli, jota opistojen välillä on, on mielestäni tässä vaiheessa ihan riittävä. Opistojen yhdistämisellä ei meidän näkökulmastamme saavuteta mitään uutta, Määttä sanoo.
Yhdistymiskaavailujen kohteena olevilla Wahren-opistolla ja Jokiläänin opistolla on yhteinen rehtori mutta erillinen henkilöstö. Opistoja johtava Jukka Nummelin suhtautuu fuusioon Jokioisten kunnanjohtajaa luottavaisemmin.
— Jos lähdetään siitä, että kunnat itse vastaavat omista kustannuksistaan, lähipalvelu voidaan turvata, hän perustelee Sivistykselle.
Selvityksen kohteena olevissa kunnissa asuu yhteensä noin 35 000 henkeä, joista 18 000 Forssassa. Wahren-opisto toimii Forssassa ja Tammelassa. Jokiläänin kansalaisopistolla on opetusta Jokioisilla, Humppilassa ja Ypäjällä.
Rehtori Nummelinin mukaan yhdistymällä opistot voittaisivat niin rahoituksessa kuin tehokkuudessa.
— Seutuopistolla on mahdollisuus saada valtionosuudet pysymään nykyisellä tasollaan. Lisäksi päätoimisille opettajille olisi alueellista käyttöä, joten resurssit pystyttäisiin hyödyntämään nykyistä paremmin, hän toteaa.
Wahren-opistolla on neljä ja puoli päätoimista opettajaa. Musiikinopettaja on näet puoliksi musiikkiopiston ja puoliksi Wahren-opiston palkkalistoilla.
Kuntien on määrä ottaa kantaa selvitykseen tammikuun loppuun mennessä. Sen jälkeen tiedetään, lähdetäänkö hanketta toteuttamaan.
Kuva: Wahren-opisto
Julkaistu: 11.1.2012 klo 12:00