HELSINKI. Opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) ehdottaa vapaalle sivistystyölle omaa "Noste-ohjelmaa". Eriarvoisuuden korostuessa yhteiskunta tarvitsee sivistystyötä kivijalakseen.
Sivistyksen tapaama opetusministeri toivoo vapaaseen sivistystyöhän pohdintaa siitä, millaisia uudenlaisia sivistystarpeita eri väestöryhmillä on.
Edes maan kattava koulutustarjonta ei välttämättä turvaa koulutuksen saavutettavuutta.
— Itse toivon aidosti, että aikuiskoulutuksen hallinnollinen vahvistaminen toisi nykyistä konkreettisempaa tavoitteiden asettelua ja strategiaakin vapaaseen sivistystyöhön, Gustafsson sanoo.
Hän ottaa esimerkiksi vuosina 2003—2009 toteutetun Noste-ohjelman.
— Olin itse aikoinaan synnyttämässä Noste-ohjelmaa. Se oli yksi strateginen ohjelma, jolla kohdennettiin ammattikoulutusta niille, joilla sitä ei vielä ollut, ministeri muistelee.
Valtio antoi Nosteeseen 124,5 miljoonaa euroa. Ohjelma sai 25 680 aikuista — reilut seitsemän prosenttia kohderyhmästä — täydentämään osaamistaan maksutta. Vapaan sivistystyön roolin tosin arvioitiin jääneen ohjelmassa pieneksi.
Ministeri sanoo, että yhteiskunnallisen tilanteen takia nyt tarvittaisiin vapaan sivistystyön omaa "Nostetta".
— Meillä on vanhempien kasvatusarvot hukassa. Liian moni ajattelee, että kasvatusvastuu on koululla. Minusta koululla on opetustehtävä ja vanhemmilla kasvatusvastuu edelleen, Gustafsson toteaa ja jää pohtimaan, olisiko vapaalla sivistystyöllä tässä tehtävää.
Opetusministeri uskoo, että vapaalla sivistystyöllä on mahdollisuuksia — sellaisiakin, joiden onnistumista voidaan seurata ja arvioida yli miljoonan vuotuisen asiakkaan kentässä.
Lue Sivistyksestä maanantaina 30. tammikuuta opetusministeri Jukka Gustafssonin haastattelu.
Kuva: STT-Lehtikuva / valtioneuvoston kanslia
KESU: Opetusministeri luottaa koulutustileihin
Vapaa sivistystyö jäi sivuosaan Noste-ohjelmassa
Julkaistu: 25.1.2012 klo 7:00