Aikuiskasvatustieteen professori Jyri Manninen sanoo, että aikuiskoulutuksen vaikuttavuutta ei mitata Pisa-tutkimuksilla.
JOENSUU. Aikuiskasvatustiede tarjoaa enemmän kuin nimi lupaa, väittää professori Jyri Manninen virkaanastujaisluennossaan. Vapaaehtoisuus tekee aikuiskoulutukseen osallistumisesta aivan erityisen tutkimusalueen.
Jyri Manninen luonnehtii aikuisten oppimisen ja kehittymisen problematiikkaa laajaksi.
- Aikuiskasvatustieteen ominta aluetta ovat työssä ja arkipäivässä tapahtuva oppiminen, sivistys ja kansalaisuus, asiantuntijuuden kehittyminen ja jakaminen, organisaatioiden kehittäminen, verkostot ja oppivat organisaatiot, hän linjaa.
Elokuusta 2008 lähtien Joensuun yliopiston aikuiskasvatustieteen professorina toiminut Manninen piti virkaanastujaisluentonsa tänään tiistaina.
Käsitteet ja menetelmät yhdistävät aikuiskasvatustieteen soveltavaan ja yleiseen kasvatustieteeseen, mutta tutkimuskohde ja tutkittavien ilmiöiden vaihtelevuus erottavat sen omakseen.
Kun tutkimus kohdistuu aikuisten oppimiseen, osaamiseen ja kehittymiseen, sen kontekstit ovat vaihtelevampia ja moniulotteisempia kuin vaikkapa kouluoppimiseen kohdistuvassa soveltavassa kasvatustieteessä.
Manninen ehdottaa, että varhais- ja erityiskasvatuksen ongelmien sijasta tutkittaisiin aikuisten elämänkulkua, koulutussukupolvia, elämänhallintaa ja sivistyksen merkityksiä.
- Vapaaehtoisuus tekee aikuiskoulutukseen osallistumisesta aivan erityisen tutkimusalueen, kun oppivelvollisuus ei enää riitä selitysmalliksi sille, miksi "oppilaat" opiskelevat, hän sanoo.
Tutkimuksen kiehtovuutta lisää se, että kokemusten karttuessa ja reflektiokyvyn lisääntyessä oppimisen luonne ja mekanismit muuttuvat. Samanaikaisesti oppimisympäristöt ja elämäntilanteet monimutkaistuvat.
Kuva: Joensuun yliopisto
Jyri Manninen: Aikuiskasvatustiede kasvatustieteiden kentässä
Julkaistu: 19.5.2009 klo 12:00
Heippä Tukholmasta
Kiitos keskustelun avauksesta.
Muutos, muutoksen mahdollisuudet ja metodit opettaa muutoksen tunnistamista ja tukemista puuttuu täällä Ruotsin aikuiskoulutuksessa. Olen joskus saanut mukaani aikuiskoulutukseen suomalaisia jotka lähtivät tekemään sitä mitä ei vielä ollut kurssivaatimuksissa. ( Ruotsissa emme onnistuneet. )
Tradition puute näkyy käytännöissä kuten kehitystyössä jossa nyt muutostuloksia tarkastelemalla mitataan onnistumista.
Yhteiskuntiemme tulisi enemmän vaatia muutosvalmiuksien kouluttamista ja niiden metodien tutkimista. ( jos voi toivoa )
Koulumme on muuttamassa rauhallisesta Ruotsista kehitysmaiden koulutustyöhön.
Me haluamme kouluttaa muutoksen välttämättömyyttä kaikilla aloilla ja tasoilla. Näin rahamme menisivät kestävään kehitykseen luulomme mukaan.
Hyvää jatkoa Joensuuhun josta juuri olemme katsoneet ENOn puiden istuttamista yhteistyökouluissamme Afrikassa
Marja-Riitta Ritanoro