Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Kalotti kutsuu Lapin kansalaisopistoja

LUOSTO. Vuoden vaihteessa aloittava Revontuli-opisto ponnistaa kansainväliseltä pohjalta, sillä sen kehittämisen yksi painopiste on kalottialueen yhteistyö. Ensimmäisenä siitä hyötyy taiteen perusopetus.

Kittilän, Sodankylän ja Enontekiön kansalaisopistot sulautuvat ensi vuoden alusta lähtien Revontuli-opistoksi. Sen isäntäkuntana toimii Kittilä. Yhteistyö alkoi jo ennen hallintojärjestelyjä, kun syksyllä ilmestyi opistojen yhteinen opinto-ohjelma.

Kalottialueen yhteistyö on tänään alkavan Lapin opistopiirin Kaamosseminaarin aiheena.

Taideopetuksella alkuun

Revontuli-opiston kansainvälisyys on itse asiassa naapuriyhteistyötä. Ulottuuhan opiston toiminta-alue valtakunnan rajoille niin idässä, lännessä kuin pohjoisessa.

- Norjassa meillä on ollut akvarellikursseja Tanan kunnassa Tenojoen suistossa, mutta nyt on tarkoitus laajentaa sekä Ruotsin että Venäjän puolelle ja lisätä ainevalikoimaa muun muassa kieliin, Kittilän ja Sodankylän opistojen vt. rehtori Pasi Tanninen sanoo.

Norjassa järjestelyistä huolehtii matkailumarkkinointiyritys. Jatkossa kumppaneiksi haetaan molemmista länsinaapureista myös kansankorkeakouluja.

Venäjän taide kiinnostaa

Venäjän puolelta lappilaiset haluavat taiteen ja taideopetuksen osaamista.

- Pidämme sitä korkeatasoisena ja toivomme voivamme hyödyntää sitä omassa taiteen perusopetuksessamme, vt. rehtori kaavailee.

Alkuun järjestetään yhteisiä kuvataideleirejä. Kaamosseminaarissa kuullaan Murmanskin Kulttuuri- ja taidekomitean puheenjohtajan Sergei Jershovin ajatuksia.

- Otamme kalottiyhteistyössä oppia omasta historiastamme. Nyt on sen elvytyksen aika, Tanninen sanoo.

Kaamosseminaarissa Lapin opistopiirin 40-vuotistaivalta muistelee rehtori Mikko Palolahti.

Kuva: Sodankylän kansalaisopisto

Lisää aiheesta:

Kittilän kansalaisopisto

Sodankylän kansalaisopisto

Enontekiön kansalaisopisto

Aiemmin Sivistyksessä:

Sukupolvenvaihdos vauhditti Kivalojen opiston syntyä

Julkaistu: 12.11.2009 klo 12:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »