Seniorien ystävätoiminta on Suomen Punaiselle Ristille kasvava toimintamuoto. Parisen vuotta sitten heitä oli yli 7 000.
Mitä jos kansalaisopisto perustaisi lauluystävien ryhmän, joka veisi yhteismusisointia vanhuksille palvelutaloihin? Suomen Punaisen Ristin piiriosastot ovat valmiita yhdistämään voimansa kansalaisopistojen kanssa.
Kun sekä kokemus että musiikin aivotutkimus puhuu yhteislaulun hoitavista vaikutuksista, luulisi lauluryhmän toimivan jokaisessa hoitolaitoksessa. Näin ei ole, sillä tekijöistä on pulaa.
Läänintaiteilija Ava Numminen tarjoaa ratkaisuksi musiikkiopintojen sisällyttämistä sosiaali- ja terveysalan tutkintoihin, ja vapaaehtoisten kouluttamista.
- Yhteislaulutilaisuuksien järjestäminen ei edellytä muusikon pitkiä ammattiopintoja, vaan harrastuspohja riittää hän sanoo.
Suomen Punainen Risti on toteuttanut ideaa Kokemäellä ja Rovaniemellä rohkaisevin kokemuksiin.
Rovaniemellä toimiva Ystävien lauluryhmä laulaa ja laulattaa kuukausittain hoitolaitoksissa.
- Laulut ovat vanhoja iskelmiä, jotka laitoksissa asuvat osaavat ja jotka herättävät mukavia muistoja. Hengellinen puoli on mukana yleisön pyynnöstä, kertoo sosiaalipalvelutoiminnan suunnittelija Sirkka Kellokumpu Lapin piiristä.
Kun ryhmän kynnys on matala ja toiminta joustavaa, mukaan ovat lähteneet nekin, jotka eivät muuten sitoudu pitkäaikaisesti.
Kokemäellä lauluryhmä on suorastaan osaston perustoimintaa.
- Se käy kuukausittain vanhainkodeissa. Lisäksi Ystäväkamarissa järjestetään kuukausittain niin hengellisten laulujen kuin kevyemmän musiikin yhteislaulutilaisuuksia, sanoo Kokemäen osaston ja Satakunnan piirin puheenjohtaja Juhani Merikallio.
Hän tunnistaa kehittämisen tarpeita, joihin kansalaisopisto voisi vastata.
- Uusien laulujen opettelu, laulukirjojen suunnittelu, säestyksen järjestäminen, Merikallio listaa.
Hän lähtisi oitis pilottiin kansalaisopiston kanssa, jos sellaista tarjottaisiin.
- Näin pidettäisiin huolta tehtävän toteuttamisesta laadukkaasti ja siten, että siitä saadaan paras mahdollinen hyöty.
Sivistys haastaa kansalaisopistot: kuka ehtii ensimmäisenä perustaa lauluystävien ryhmän?
Opetushallitus järjestää tänään perjantaina Laulu, kulttuuri ja hyvinvointi -seminaarin, joka huipentaa Suomalaisen laulun viikon.
Opetushallitus juhlii autonomiaa laululla
Lääkärin lähetteellä opiston laulupiiriin
Julkaistu: 15.5.2009 klo 7:00