HELSINKI. Euroopan komissio uudistaa rivakasti ohjelmiaan vuonna 2014 alkavalle ohjelmakaudelle. Aktiiviseen kansalaisuuteen kannustava Kansalaisten Eurooppa tarjoaa mahdollisuuksia myös vapaalle sivistystyölle.
Samaan aikaan aikuiskoulutusväkeäkin palvelevan Erasmus for All -ohjelman kanssa valmistellaan Kansalaisten Eurooppa -ohjelmaa. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on kasvattaa aktiivisia unionikansalaisisia, jotka tuntevat Euroopan menneisyyden ja osaavat vaikuttaa unionin politiikantekoon.
Käytännössä aktiivisen kansalaisuuden sisäistäminen tarkoittaa esimerkiksi ystävyyskuntatoimintaa. Siinä kansalaisopistot voisivat vahvistaa rooliaan.
— Kunnan on mahdollista vastuuttaa organisaationsa toimimaan puolestaan ystävyyskuntahankkeessa. Esimerkiksi kansalaisopisto valmistelee hankkeeseen kuuluvan toiminnan, esittää vastaava suunnittelija Mauri Uusilehto Kansainvälisen liikkuvuuden ja yhteistyön keskuksesta CIMOsta.
Myös opintokeskuksilla on tiiviit siteet ohjelman varsinaiseen kohderyhmään, kansalaisjärjestöihin.
Kansasalaisten Eurooppa -ohjelmaa Suomessa koordinoiva CIMO kutsui torstaina 19. tammikuuta kansainvälistymisestä kiinnostunutta järjestöjen, kuntien ja oppilaitosten väkeä keskustelemaan tulevasta ohjelmasta. Forssalaisen Wahren-opiston ilmaisuaineiden opettaja Eliisa Asikainen haki tietoa opiston kansainvälistymiseen.
Kansalaisten Eurooppaan sisältyvä muistiperinnön lohko kiinnostaisi, tarjoaahan se mahdollisuuksia sukupolvien väliseen oppimiseen. Fokuksessa ovat fasismin ja stalinismin vainojen eurooppalaisille tuottamat kärsimykset.
Asikaisen mielestä on tärkeä herätellä kansalaisopistoja kirkastamaan yhteiskunnallisen toimijan rooliaan.
— Opistot ovat taantuneet käsityöaskartelun puuhastelijoiksi, eikä niissä välttämättä ymmärretä kansalaisuuden arvoa. Siksi ne ovat vaarassa hukata sen yhteiskunnallisen toimijan voimansa, joka niillä on ollut, hän lataa.
Wahren-opistolla on kokemusta Grundtvig-ohjelman oppimiskumppanuuksista, kuten kolmen maan ReThink It -hankkeesta. Eliisa Asikainen muistuttaa, että jos hankkeisiin hakeudutaan, niihin olisi myös syytä resursoida henkilöstön työaikaa.
Vuodet 2014—2020 kattavalle Kansalaisten Euroopalle ehdotetaan 229 miljoonan euron budjettia. Komission tavoite on, että Euroopan parlamentti ja neuvosto päättävät ohjelmasta kuluvan vuoden aikana. Suomen kannat valmistelee komissiolle opetus- ja kulttuuriministeriö (OKM).
Kuva: Dimitris Kolyris / Scandinavin StockPhoto
CIMO: Aikuisoppijoiden liikkuvuustoiminnot ovat vaikuttavia
Erasmus for All saa kritiikkiä kouluttajilta
Julkaistu: 20.1.2012 klo 7:00