MKFC-kansanopiston Annukka van der Borch ojensi syyskuussa ghanalaiselle journalismin opettajalle Modestus Fosulle diplomin sosiaalisen median kehittämisestä.
Tukholmalaisessa kansanopistossa on oivallettu, että verkko-opetus on toimiva tapa edistää koulutuksen tasa-arvoa kehittyvissä maissa. Lähiopetukseen verrattuna se on saavutettavaa, edullista ja turvallista.
MKFC-kansanopisto järjestää verkossa muun muassa opettajankoulutusta Pakistanissa ja Somaliassa. Oppilaitos on toiminut verkossa kahdeksan vuoden ajan.
Se siirtyi verkko-opetukseen toteuttaakseen ideologiaansa, joka on köyhyyden vähentäminen koulutuksella. Kansanopisto on sitoutunut Yhdistyneiden Kansakuntien vuosituhattavoitteisiin, jotka tähtäävät kehitysmaiden ongelmien ratkaisemiseen vuoteen 2015 mennessä.
Verkko-opetus on karsinut opetuksen kustannuksia jopa neljänneksellä lähiopetukseen verrattuna. Näin kehitysmaihin tarjottava koulutus on edullista ja opiskelijoiden saavutettavissa.
Kansanopiston ideana on tarjota verkko-opetusta autenttisessa ympäristössä. Esimerkiksi opettajien täydennyskoulutus järjestetään osallistujien omissa kouluissa.
- Silloin koko koulu ja yhteisö hyötyvät tiedon ja osaamisen leviämisestä, sanoo oppilaitoksen suomalainen rehtori Marja-Riitta Ritanoro.
Kehittyvissä maissa matkustaminen opintojen äärelle on usein vaarallista, joten etäopetuksen turvallisuus on oma tärkeä arvonsa.
- Näin opiskelija voi välttää vaarallisia paikkoja ja matkustamista, Ritanoro sanoo.
MKFC käyttää kursseillaan OPIT-alustaa. Kurssiaineistoa voi lähettää matkapuhelimiin ja muihin digitaalisiin välineisiin. Satelliitit välittävät opetuksen vaikka pakolaisleireille.
Kansanopisto tarjoaa opetusta usealla kielellä ja järjestää myös kaksikielisiä kursseja.
- Kokemusten jakamiseen käytämme sosiaalista mediaa, kuten blogeja, Facebookia ja Twitteriä, Ritanoro kertoo.
MKFC järjestää verkko-opetusta myös Suomessa.
Kuva: MKFC Stockholms Folkhögskola
Marja-Riitta Ritanoro kirjoittaa MKFC-kansanopiston kehitysyhteistyöstä Lifelong Learning in Europe -lehden (LLinE) tuoreessa numerossa. Lehden teemana on tieto- ja viestintäteknlogia elämänlaajuisessa oppimisessa.
Yliopisto tarjoaa tutkintoja verkossa
Julkaistu: 8.10.2009 klo 12:00