Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Kasvatussosiologian perusteos kääntyi viroksi

Viron sivistystyö elää murroskautta.

Viron sivistystyö elää murroskautta.

TALLINNA. Vuodenvaihteessa viroksi ilmestynyt suomalainen kasvatussosiologian perusteos saa kiitosta ajankohtaisuudestaan. Tallinnan yliopiston dosentti Tiiu Kuurme arvioi kirjan tarpeelliseksi myös Viron sivistyksen murroksen takia.

Kolmen professorin kirjoittama Kasvatussosiologia on ensimmäinen viroksi julkaistu alan moderni perusteos. Kirjoittajat erittelevät teoksessa, ovatko kasvatus ja koulutus osa yhteiskuntaa säilyttävää ja valvovaa koneistoa vai pikemminkin muutoksen välineitä.

Tiiu Kuurme on käyttänyt suomenkielistä kirjaa opetuksessaan vuosien ajan.

— Nyt opiskelijat voivat lukea Haridussotsioloogiaa omalla äidinkielellään.

Teos on oppikirja, mutta Kuurme arvelee sen kiinnostavan myös opetushallintoa ja koulutuksen asiantuntijoita.

Kontaktit pohjustavat vientikirjan

Kirjoittajista etenkin Ari Antikainen ja Risto Rinne ovat Virossa hyvin tunnettuja tutkijoita.

Aloitteen teoksen virontamisesta teki tutkija Hannes Voolma. Käännös valmistui vuonna 2007, mutta julkaiseminen siirtyi, kun Voolma yllättäen menehtyi. Teoksen käänsi Marin Vinkel.

Kasvatussosiologia edustaa vallitsevaa kansainvälistä suuntautumista. Esimerkiksi saksalaisilla on oma sivistysteoreettinen perinteensä, Antikainen arvioi syitä suomalaisteoksen valinnalle.

Harva tietokirja käännetään

Suomenkielinen tietokirja päätyy harvoin käännettäväksi. Yliopistojen julkaisusarjoissa ilmestyvien julkaisujen kieli taas on yleisesti englanti.

Suomenkielisen kirjallisuuden kääntämistä edistävän FILIn tilastot osoittavat, että kasvatusalan tietokirjoja on parissa vuosikymmenessä käännetty vain muutama.

Baltiaan aikuisopetuksen kirjojen tien avasi vuosi sitten yliopistopedagogi Saara Revon kirja Innostu ryhmästä. Se julkaistiin liettuaksi eurooppalaisten aikuiskasvatuksen tietokirjojen sarjassa. Kaikki sarjan kirjat ovat saatavilla maan aikuisoppilaitosten kirjastossa.

Kuva: Sirkku Määttä

Aiemmin Sivistyksessä:

Koulutusvienti pedataan hankkeissa

Suomalainen aikuiskasvatusteos liettuaksi

Lisää aiheesta:

Ari Antikainen, Risto Rinne ja Leena Koski: Kasvatussosiologia. WSOY 2006.

Saara Repo-Kaarento: Innostu ryhmästä. Kansanvalitusseura 2007

Julkaistu: 8.2.2010 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »