Leena Saloheimo uskoo, että Vapaus ja vastuu -kirjan konkreettisista esimerkeistä on hyötyä oppilaitostyössä.
Eilen julkistettu Vapaus ja vastuu -kirja antaa hyviä eväitä opistojen kehittämistyöhön. Sen artikkelit kumpuavat oppilaitostyöntekijöiden arjesta.
Kansalaisopistojen tuntiopettajien työoloissa on paljon kehittämistä, paras strategia syntyy keskustelujen kautta eivätkä opiston arvot välttämättä ole aivan ne, joita ylläpitämisluvassa kuvataan. Nämä seikat paljastuvat Kansanvalistusseuran ja Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) eilen julkaisemasta kirjasta.
Vapaus ja vastuu -kirjan 11 artikkelia pohjautuvat VSY:n ja Turun yliopiston koulutus- ja kehittämiskeskus Brahean professional development (PD) -koulutusohjelman tuloksiin. Erityisen merkityksellistä on, että mukana on myös kaksi tuntiopettajien työtä luotaavaa artikkelia.
— Heidän työtään on aiemmin kartoitettu vain vähän. Tuntiopettajilla on aina vakiväkeä huonommat mahdollisuudet osallistua kehittämistyöhön, toteaa ohjelmaa koordinoinut VSY:n pääsihteeri Leena Saloheimo.
PD-ohjelmaan heitä saatiin jonkin verran mukaan. Kirjassa Tampereen työväenopiston tuntiopettajat Kristiina Kestinen ja Minna Majuri pohtivat tuntiopettajien sitoutumista työhönsä. Kansanvalistusseuran Etäopiston koulutuspäällikkö Eija Assola-Virta puolestaan paneutuu etäopettajien työhyvinvointiin.
Vapaus ja vastuu kokoaa yksiin kansiin kokemuksia kansanopistoista, kansalaisopistoista ja yhdestä opintokeskuksesta. Artikkelit lähtevät työn arjesta nousevista kysymyksistä.
— Kirja antaa vapaan sivistystyön tekijöille mahdollisuuden vertaisoppimiseen. Alaa vähemmän tunteville se avaa näkymiä alaan ja sen kehittämishaasteisiin, Leena Saloheimo uskoo.
Vuosina 2007—2011 järjestetty PD-koulutusohjelma oli ensimmäinen laatuaan vapaan sivistystyön tekijöille. Sen tavoitteena oli tukea vapaan sivistystyön oppilaitosten kehittämistä ja valmistautua oppilaitosjohdon sukupolvenvaihdoksen kaltaisiin muutoksiin. Ohjelmassa tehtiin kaikkiaan noin 60 kehittämistyötä.
— Opintoryhmissä oli osallistujia vapaan sivistystyön eri oppilaitosmuodoista. Sen ansiosta alan kehittämistä voitiin käsitellä yleisemmällä tasolla. Jokaisen oma työkokemus toi mukaan sopivasti arkirealismia, Saloheimo kiittelee.
Kuva: Laura Pörsti
Soili Keskinen, Petri Salo ja Leena Saloheimo (toim.): Vapaus ja vastuu. Vapaan sivistystyön kehittämisen edellytykset. Kansanvalistusseura 2012.
Tiedot PD-koulutuksessa valmistuneista kehittämishankeraporteista saa VSY:n verkkosivuilta.
Julkaistu: 17.2.2012 klo 12:00