Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Kokko ja Wallén elinikäisen oppimisen neuvostoon

Elinikäinen oppiminen saa opetusministeriön yhteyteen oman neuvoston. Vapaalla sivistystyöllä on kaksi äänitorvea.

Elinikäinen oppiminen saa opetusministeriön yhteyteen oman neuvoston. Vapaalla sivistystyöllä on kaksi äänitorvea.

Elokuussa käynnistyvässä elinikäisen oppimisen neuvostossa Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) äänitorvena on opintojohtaja Annika Kokko. Aikuiskoulutusneuvostoon kuulunut rehtori Björn Wallén jatkaa ruotsinkielisen Bildningsforumin edustajana.

Opetusministeriön alaisuudessa toimiva asiantuntijaelin käsittelee koulutuksen ja työelämän yhteistyötä, elinikäisen oppimisen edellytyksiä ja aikuiskoulutuspolitiikan kehittämistä. Sen nimitetään kolmeksi vuodeksi kerrallaan.

Kysynnän rinnalle tarpeet

Tuore nimi kokoonpanossa on kasvatustieteen maisteri Annika Kokko. Hän toimii toista vuotta Kansallisen Sivistysliiton pääsihteerinä ja Opintokeskus Kansion opintojohtajana.

- Neuvostossa voin yhdistää sen yhteiskunnallisiin asioihin, politiikasta vankan kokemuksen hankkinut nainen sanoo. Ennen siirtymistään kokoomukseen hän toimi kristillisdemokraattien puoluesihteerinä.

Kokko aikoo vaikuttaa siihen, että vapaan sivistystyön laaja-alainen toiminta turvataan, päällekkäisyyksiä karsien. Hän toivoo, että oppilaitokset voivat yhä paremmin toteuttaa omiin arvoihinsa, vahvuuksiinsa ja jäsenjärjestöjen tarpeisiin sovitettuja opintokokonaisuuksia.

- Yhteiskunnan tarpeista lähtevät koulutustarpeet on tiedostettava, mutta pelkän kysynnän perässä ei kannata mennä vaan kyse on myös tarpeista, kuten demokratiakasvatus, Kokko korostaa.

Laaja näkemys oppimiseen

Jatkuvuutta neuvostossa edustaa Svenska Studiecentralenin rehtori Björn Wallén. Hän sanoo ajavansa niin Bildningsforumin tekemän ruotsinkielisen sivistystyön kuin koko toimialan asiaa.

- 1990-luvun lama ajoi katsomaan aikuiskoulutusta liikaakin työelämän näkökulmasta. Korostan vapaan sivistystyön potentiaalia kokonaisvaltaisen oppimisnäkemyksen välittäjänä: työ on osa elämää, alan kehittämisohjelman (KEHO) laatimiseen osallistunut mies sanoo.

Wallén tunnetaan aktiivisen kansalaisuuden ja yleissivistyksen puolestapuhujana. Kumpikin on asia on listalla myös elinikäisen oppimisen neuvostossa.

Elinikäisen oppimisen neuvosto korvaa keväällä lakkautetun aikuiskoulutusneuvoston.

Kuva: Petteri Kivimäki / Jyväskylän yliopisto

Aiemmin Sivistyksessä:

Uusi neuvosto puhuttaa

Elinikäinen oppiminen saa neuvoston

Aikuiskoulutusneuvosto lopetetaan

Lisää aiheesta:

Elinikäisen oppimisen neuvoston kokoonpano

Julkaistu: 3.8.2009 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »