Uuden oppimisessa ja yhteisöllisessä aktiivisuudessa pikkusormen antaminen vie usein koko käden. Aktiivisuus synnyttää uutta aktiivisuutta ja tiedontyydytys uutta tiedonjanoa, havaitsi sosiologi Ilka Haarni tutkiessaan eläkeikäisten sosiaalista aktiivisuutta.
Haarnin tutkimus Kolmas elämä sisältyy Ikäinstituutissa toteutettuun Vuorovaikutus, vertaisuus, osallisuus -tutkimukseen, lyhyemmältä nimeltään Vavero. Sen taustalla oli Helsingin kaupunki ja rahoittajana Raha-automaattiyhdistys (RAY).
Kolmannella elämällä Haarni tarkoittaa työiän ja varsinaisen vanhuuden väliin jäävää kautta. Tutkimuksensa kohteeksi hän rajasi osallistumisen organisoituun toimintaan.
Haarni tarkkaili omakohtaisesti eläkeläisten yhdistystoimintaa Lähiläksi kutsumassaan suuressa lähiössä, kyseli ja haastatteli.
Oppimiselle on ominaista, että tarttuminen uuteen toimintoon tai vanhaan, jo unohtumaan päässeeseen haaveeseen synnyttää uutta osaamistarvetta. Tutkimukseen haastatellun Antin komeron pohjalta löytyneet viulupuut johtivat ensin hakeutumiseen viulunrakennuskurssille ja myöhemmin työväenopiston viulunsoiton alkeiskurssille.
Haarni ottaa esimerkiksi Krishnavelli Nadasenin tutkimuksen, jonka tämä teki vuonna 2008 iäkkäiden eteläafrikkalaisten naisten rivitanssiryhmästä. Osallistumisen anti laajeni pikkuhiljaa tanssin opettelun hauskuudesta ystävyydeksi, esiintymisiksi, pukujen suunnitteluksi ja ompeluksi ja vapaaehtoistyöksi asuinympäristössä.
Lisäksi ryhmän naiset kertoivat elämäntapansa muuttuneen. He kokivat vapautuneensa ja itsenäistyneensä. Luontaisetuina tulivat fyysinen kunto ja elämänilo.
Ryhmähengellä on myös kääntöpuolensa: se voi sulkea tulokkaan ulos. Yksi Haarnin haastattelema ei päässyt antamaan uudelle harrastukselleen edes pikkusormea.
"Tuntui, että mä en kerta kaikkiaan pääse sinne sisälle, hän kuvaa työväenopiston teatteri- ja elokuvakerhossa aistimaansa sisäänlämpiävyyttä", tämä kommentoi kirjassa.
Kuva: Andy Dean / Scandinavian StockPhoto
Eurooppa kutsuu uudestaan vapaaehtoissenioreja
Mahdollisuuksien noutopöydässä
Ilka Haarni: Kolmas elämä. Aktiiviset eläkeikäiset kaupungissa. Gaudeamus 2010.
Julkaistu: 16.3.2010 klo 7:00