Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Liperin jatko Joensuun seutuopistossa yhä auki

Joensuun seudun kansalaisopistoon kuuluva Liperi sijaitsee Joensuun kupeessa. Näkymä avautuu satamaan.

Joensuun seudun kansalaisopistoon kuuluva Liperi sijaitsee Joensuun kupeessa. Näkymä avautuu satamaan.

JOENSUU. Viittä kuntaa palvelevan seutuopiston syksy alkaa valoisissa merkeissä, sillä irtautumassa ollut Outokumpu pysyy sittenkin mukana. Liperin tulevaisuus ratkeaa elokuun aikana.

Järjestämislupa yhdestä kiinni

Jos yksikin kunta jää pois seutuopistosta, sen on haettava opetus- ja kulttuuriministeriöltä (OKM) uusi järjestämislupa. Neljä viidestä jäsenestä on kuitenki ilmoittautunut jatkoon.

Rehtori Tero Väänänen on helpottunut.

— Yhteistyökuviot ovat ihan hyvässä mallissa. Päätökset seudullisessa opistossa mukana olosta ovat Kontiolahdelta, Polvijärveltä ja Outokummulta, hän kertoo.

Liperin kunta ilmoittaa sitoumuksestaan jatkoon elokuun loppuun mennessä.

Seutuopiston uudistetussa sopimuksessa isäntäkunta Joensuu vaatii jäseniltä yhtä opetustuntia vuodessa 35 prosentille väestöstä. Aiemmassa luonnoksessa prosenttiosuus oli 40 prosenttia, joten sopimusta helpotettiin.

— Tämä syksy mennään vielä entisellä sopimuksella. Muutokset astuvat voimaan vuoden 2011 alusta, Tero Väänänen kertoo.

Kevennettykin sopimus pelottaa

YLE Pohjois-Karjala uutisoi maanantaina 16. elokuuta, että Liperin sivistysjohtaja Arto Jormalainen pelkää  kevennetynkin sopimuksen käyvän liian kalliiksi kunnalle. Se vaatisi uusien opettajien palkkaamista. Reilun 12 000 asukkaan kunnalle vuosittaiset lisäkulut olisivat 70 000—80 000 euroa.

Myönteisen päätöksen tehnyt Outokumpu saa uuden sopimuksen myötä noin 20 000 euron lisäkulut vuodessa. Vielä keväällä se harkitsi irtautumista opistosta ja oman toiminnan käynnistämistä.

Vuodesta 2006 toimineen Joensuun seudun kansalaisopiston sopimuksesta on ollut erimielisyyttä pitkin matkaa. Joensuu on kokenut opiston rasittavan talouttaan kohtuuttomasti, kun jäsenkunnat ovat  karsineet opetusta. Opiston muodostavat Joensuu, Kontiolahti, Polvijärvi, Liperi ja Outokumpu.

Kuva: Wikimedia Commons

Aiemmin Sivistyksessä:

Outokumpu pysynee Joensuun seutuopistossa

Joensuu helpottaa seutuopiston sopimusta

Joensuun seutuopiston sopimus uusiksi

Julkaistu: 17.8.2010 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »