Marja Pakaste: Hakeva ote tarpeen Noste-koulutuksessa
HELSINKI. Noste-ohjelman projektipäällikkö
Marja Pakaste korostaa, että henkilökohtainen, hakeva toiminta johtaa parhaaseen tulokseen koulutukseen rekrytoinissa.
Noste-ohjelman aloittaessa oli hyvin saatavissa tutkittua tietoa ja kokemusta siitä, että perinteiset koulutukseen värväyskonstit eivät pure matalasti koulutettuihin aikuisiin.
Silti vanhoihin menettelytapoihin turvauduttiin etenkin alussa. Tehtiin mainoskyniä ja houkuttelevia julisteita sekä julkaistiin lehti-ilmoituksia.
– Henkilökohtainen kohtaaminen opittiin vasta kokemuksen kautta, Pakaste toteaa.
Yrityksissä
liike-elämän kielellä
Noste-kouluttajat oppivat menemään työpaikoille keskustelemaan niin työnantajien kuin työntekijöidenkin kanssa.
– Kun lähtökohtana olivat yritysten kehittämistarpeet ja henkilöstökoulutus, joka ei ollut kohdannut alikoulutettuja työntekijäryhmiä, meidät otettiin vastaan koulutuksen asiantuntijoina. Syntyi luottamus, Pakaste kuvaa.
Noste-väki koettiin koulutuksen konsulteiksi, joista on hyötyä ja apua yrityksissä.
Uudet käytännöt
pysyviksi
Noste-ohjelman valtionavustus jatkuu eri alueilla eri tavalla. Joillakin koulutusta ei jatketa enää ensi vuoden jälkeen määrärahojen loputtua, toisilla alueilla järjestetään ainakin lyhytkursseja vielä vuonna 2009.
– Toivon, että hakevat toimintatavat säilyvät ja vakiintuvat eikä Nosteen jälkeen oppilaitoksissa palatakaan vanhoihin käytäntöihin. Yritämme tähdentää elävän yhteyden ylläpitämistä yrityksiin, Marja Pakaste painottaa.
Lisää aiheesta:
Noste-koulutus toi sykettä elämään
Julkaistu: 2.10.2007 klo 7:00