Kuntien palvelu- ja rakenneuudistus ei ole ravistellut kesäyliopistoja samalla tavalla kuin kansalaisopistoja, toukokuussa kunnallisneuvoksen arvon saanut Martti Jalkanen sanoo.
KOKEMÄKI. Lähtökohdat vapaan sivistystyön järjestörakenteen kehittämiselle ovat hyvät, arvioi kesäyliopistojen luottamustehtävissä pitkän uran tehnyt kunnallisneuvos Martti Jalkanen. Syyskuussa kuullaan, miten järjestöt tiivistäisivät rivejään, jotta toimialan ääni kuuluu ja työn edellytykset vahvistuvat.
Asiaa selvittää Suomen Kansalaisfoorumin (SKAF) pääsihteeri Aaro Harju Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) toimeksiannosta.
Vielä on aikaista ennakoida lopputulemaa, mutta selvitykselle aika on otollinen, arvioi Suomen kesäyliopistojen puheenjohtaja Martti Jalkanen. Pohjaa on rakennettu toimialan kehittämisohjelmassa (KEHO) ja syvennetty asiantuntijoista kootussa yhteistyöryhmässä (YTR).
— Kaikki ovat tuoneet pöytään omat näkemyksensä, joita oli sitten hyvä vertailla, kunnallisneuvos kommentoi opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) nimeämää ryhmää.
Helmikuussa kokoonpanonsa päivittäneessä ryhmässä Jalkanen on Suomen kesäyliopistojen pääsihteerin Mika Nirvin varajäsen.
Kritiikkiä ja huoltakin tosin on ilmassa. Jalkasen mielestä olisi tärkeä vahvistaa YTR:n toimintaa ministeriön suuntaan.
— Nyt ministeriö pyörittää sitä, ja kokoontumistahti on liian harva.
Yhtä tärkeä kuin YTR on VSY.
— Sen toiminta olisi kohdistettava oikeisiin asioihin ja tulopohjaa tulisi vahvistaa. Samoin yhteistyötä oppilaitoksiin pitäisi tiivistää, ja siinä on haastetta, Jalkanen sanoo.
Sivistysjärjestöjen ikuisuuskysymyksiinhän lukee viestinnän vahvistamisen ja toimialan lobbaamisen poliitikoille.
— Onko siellä Säätytalon portailla näkynyt vapaan sivistystyön edustajia, kunnallisneuvos viittaa hallitusneuvotteluihin.
Martti Jalkanen on seurannut kesäyliopistotoimintaa kolme vuosikymmentä, ensin Suomen kesäyliopistojen hallituksessa, sitten yhdistyksen puheenjohtajana. Vuoden lopussa tulevat täyteen sääntömääräiset kahdeksan puheenjohtajuusvuotta.
Kauteen on mahtunut niin KEHO kuin oppilaitosmuotojen lakiuudistuksia.
— Yksittäistä käännekohtaa on hankala nostaa esiin, mutta viiden viime vuoden aikana kesäyliopisto on voinut aika hyvin kehittää valtionosuuttaan.
Huhtikuussa Martti Jalkanen jäi eläkkeellä Kokemäen kaupunginjohtajan paikalta. Vaativa virka vei yli neljännesvuosisadaksi mahdollisuudet osallistua vapaan sivistystyön iltapainotteisille kursseille. Vapautuuko aikaa nyt harrastusopinnoille?
— En rupea ainakaan väitöskirjaa vääntämään, toteaa mies, joka 1970-luvulla urakoi Tampereen yliopistoon tutkinnon kolmessa vuodessa, kolmessa tiedekunnassa ja yhdeksästä aineesta.
Kuva: Kokemäen kaupunki
VSY pestasi Aaro Harjun kesätöihin selvitysmieheksi
Julkaistu: 3.6.2011 klo 12:00