Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Ministeriön budjetti turvaa nykyisen tason

KEHO-ohjelman toimeenpano kasvattaa vapaan sivistystyön valtionavustuksia.

KEHO-ohjelman toimeenpano kasvattaa vapaan sivistystyön valtionavustuksia.

Opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) esitys vuoden 2011 talousarvioksi lupaa vapaan sivistystyön perusrahoituksen säilymistä nykytasolla. Oppilaitosten valtionosuuteen tulee kustannustason nousua vastaava lisäys, mutta valtionavustukset kasvavat jonkin verran.

Vapaan sivistystyön oppilaitosten valtionosuuteen on ministeriön esityksessä varattu 159,0 miljoonaa euroa. Tänä vuonna määräraha oli 155,8 miljoonaa. Valtionosuuksien perusteena olevia yksikköhintoja on tarkistettu 1,7 prosentilla kustannusten nousun mukaan.

Oppilaitosten valtionavustuksia varten on käytettävissä 8,1 miljoonaa euroa. Siinä on lisäystä 1,2 miljoonaa. Avustuksia käytetään laatu- kehittämisrahoitukseen, opintoseteleihin ja oppilaitoskentän rakenteellisen kehittämiseen.

Kansanopistoille lisää suoritteita

Kansalaisopistojen valtionosuuteen on varattu 91,1 miljoonaa euroa, kun määräraha on tämän vuoden budjetissa 89,3 miljoonaa. Valtionosuuteen oikeuttavia laskennallisia opetustunteja on 2 028 629, täsmälleen yhtä paljon kuin tänä vuonna.

Kansanopistojen valtionosuusmääräraha on 50,7 miljoonaa euroa, tänä vuonna 48,9 miljoonaa. Budjetin opiskelijaviikkomäärä on 295 052, tämän vuoden talousarviossa viikkoja on 289 052.

Kansalaisopistojen opetustunnin yksikköhinta on 78,45. Kansanopistojen opiskelijaviikon yksikköhinta nousee 283,34 euroon.

Opintokerhon tuntihinta neljässä eurossa

Opintokeskusten valtionosuus on 12,5 miljoonaa euroa, tänä vuonna 12,3 miljoonaa. Opintokerhojen tuntimäärä on 255 000. Opintokerhotunnin yksikköhinta säilyy nykyisellä tasolla, neljässä eurossa.

Opintokeskusten muun opintotoiminnan opetustunteja ministeriön esityksessä on 172 940. Määrä on yhtä suuri kuin tänä vuonna. Tunnin yksikköhinta nousee 101,34 eurosta 102,97 euroon.

Kesäyliopistojen valtionosuuteen on tulossa 5,5 miljoonaa euroa, tänä vuonna määräraha oli 5,1 miljoonaa. Opetustuntien määrä on 62 844. Tunnin hinta on 147,47 euroa.

Avustusten lisäys kehittämisohjelmaan

Kesäyliopistoja lukuun ottamatta oppilaitosryhmien valtionavustusmäärärahat ovat suuremmat kuin tänä vuona. Kansalaisopistoille esitetään 3 miljoonaa euroa, kansanopistolle 2,9 miljoonaa ja opintokeskuksille 1,9 miljoonaa. Kesäyliopistoille on luvassa 0,3 miljoonaa.

Valtionavustusten lisäykset perustuvat vapaan sivistystyön kehittämisohjelman (KEHO) toimeenpanoon.

Lisäksi opintokeskusten ylläpitävien järjestöjen sivistys- ja kulttuuritoimintaan on tulossa 1,5 miljoonaa euroa. Vapaan sivistystyön keskusjärjestöjen avustuksiin on varattu 0,8 miljoonaa euroa. Määrärahat ovat yhtä suuria kuin tänä vuonna.

Valtion vuoden 2011 talousarvion valmistelu jatkuu valtiovarainministeriön (VM) neuvotteluilla muiden ministeriöiden kanssa. Hallitus päättää talousarviosta elokuun puolivälin jälkeen pidettävässä budjettiriihessä.

Kuva:stock.xhng

Julkaistu: 9.8.2010 klo 7:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »