Budjettileikkaukset vahvistavat sitä näkyä, että vapaa sivistystyö on tulevaisuudessakin tuntiopettajien varassa, toteaa Opetusalan ammattijärjestö (OAJ). Suunnan vaihtamiseksi se toivoo tutkittua, rahaksi kääntyvää tietoa työn tuottamista hyödyistä.
— Opettajankoulutuksen tulee olla suunnitelmallista ja ennakoivaa. Ennakoinnin on perustuttava laadullisiin, määrällisiin ja toimintaympäristön muutoksiin, kommentoivat erityisasiantuntijat Tuovi Manninen ja Merja Koivisto OAJ:n edunvalvontaosastolta tuoretta opettajatarvekartoitusta.
Koulutuksen tutkimuslaitos selvitti vastikään, miten paljon uusia opettajia on koulutettava vuoteen 2025 mennessä. Vapaa sivistystyö tarvitsee noin 500 päätoimista opettajaa kulttuurialalle, 300 humanistiselle ja kasvatusalalle ja 100 sosiaali-, terveys- ja liikunta-alalle. Maahanmuuttajakoulutuksessa uusien päätoimisten tarve on vain kolmisenkymmentä.
Tarkkojen lukujen antaminen tosin on hankalaa, sillä selvityksen toisen tekijän, yliopistotutkija Kari Nissisen mukaan toimialan tilastopohja on hatara. Hän otti laskemissa huomioon arviot eläkkeelle jäävistä ja muuten opettajan työstä poistuvista.
OAJ ehdottaa, että opetus- ja kulttuuriministeriön (OKM) kanssa sovittaisiin yliopistokohtaisesti ja nykyistä tarkemmin koulutusmääristä, jotta alueelliset tarpeet tulevat otetuiksi huomioon. Näin varmistetaan kelpoisten opettajien saatavuus myös vapaassa sivistystyössä.
Toimialan budjettia leikattiin syksyllä 11,5 miljoonalla eurolla. Kevään mahdollisista säästötarpeista edes opetusministeri Jukka Gustafsson (sd.) ei antanut varmaa tietoa haastattelussaan Sivistykselle.
— Leikkaukset tukevat valitettavasti sitä skenaariota, että tulevaisuudessakin vapaa sivistystyö on pitkälti tuntiopettajien varassa, Tuovi Manninen sanoo.
Näin opettajat itsekin uumoilivat, kun OAJ kartoitti syksyllä kansalaisopistojen opettajien käsityksiä siitä, miten kuntaliitokset muuttavat heidän työtään.
— Suunnittelijaopettajista yli puolet uskoo, että vakinaisen opetushenkilöstön määrä vähenee kansalaisopistoissa, Manninen siteeraa tuloksia.
Talouskurimuksen synkissä näkymissä Merja Koivisto ja Tuovi Manninen heittävät vapaalle sivistystyölle haasteen. Työn vaikuttavuus on kyettävä muuttamaan euroiksi. Se onnistuu vain faktatiedolla.
— Nyt kaivattaisiin kipeästi tutkimustietoa siitä, millaista sosioekonomista sivistyshyötyä vapaa sivistystyö tuottaa. Toivottavasti Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) käynnistämä Vapaan sivistystyön vapaus ja vastuu -verkosto paneutuu hyötytematiikkaan.
Kuva: Anne Nisula
Selvitys: Kulttuurista ja taiteesta töitä aikuisopettajille
OAJ: Kuntaremontti uhkaa opistotyön yhteisöllisyyttä
Kari Nissinen ja Jouni Välijärvi: Opettaja- ja opettajankoulutustarpeiden ennakoinnin tuloksia. Jyväskylän yliopisto, Koulutuksen tutkimuslaitos 2011.
Julkaistu: 2.2.2012 klo 7:00