Koulutustutkija Dirk Van Damme ei usko arkioppimisen koskettavan kaikkia ihmisryhmiä. OECD:n tutkimusjohtajan mielestä laadukas muodollinen opetus parhaiden opettajien johdolla on oppimisen paras tae.
Informaali eli arjessa tapahtuva oppiminen on puheenaiheena kovassa kurssissa. Arkioppiminen on merkittävin oppimismuoto Euroopassa. Näin väittää Euroopan komission tuorein, huhtikuussa julkaistu koulutusraportti.
Viime viikolla vietettiin kansainvälistä museoviikkoa: kulttuurikeskukset ovat niin ikään satunnaisen oppimisen paikkoja. Arjessa oppimisen idea ei kuitenkaan vakuuta kaikkia.
— Informaalin oppimisen merkitystä liioitellaan. Siihen kohdistuva optimismi on epärealistista, muotoilee koulutustutkija Dirk Van Damme.
Hänen mielestään arkioppimisesta ei ole riittävää näyttöä. OECD:n koulutustutkimuksesta vastaavan CERI-laitoksen johtaja Van Damme kaipaakin aiheesta tasokasta tutkimusta. Belgialaistutkija ei kuitenkaan usko toiveensa toteutuvan helposti.
— Aihe on kiinnostava ja tärkeä, mutta esimerkiksi vapaa-ajan tahattoman oppimisen tulosten mittaaminen on metodologisesti vaikeaa. Informaalioppimista käsittelevää laatututkimusta on hyvin vähän, Van Damme harmittelee.
Tutkijan mukaan kovin trendikkäät informaalin oppimisen teoriat ovat vahvimmillaan kuvatessaan keskiluokkaisia, koulutettuja henkilöitä ammentamassa ympäristöstään tietoa ja valmiuksia.
Oppimisvaikeuksisten, matalasti koulutettujen ja huono-osaisten kohdalla oletus ei välttämättä aina päde. Van Dammen kritiikin ytimessä on siis huoli oppimisen tasa-arvosta.
Van Dammen mukaan formaali oppiminen ensiluokkaisten opettajien johdolla on edelleen paras tae oppimistuloksista.
— Koulutuksen ammattilaisten tehtävä on luotava sellaiset olosuhteet oppimiselle, että kaikenlaiset oppijat saavuttavat tuloksia. Emme voi kaikkien osalta naiivisti luottaa jatkuvaan spontaaniin oppimiseen, Van Damme kiteyttää.
Dirk Van Damme on OECD:n koulutus- ja innovaatiotutkimuksen keskuksen CERI:n johtaja. Sivistys tapasi hänet toukokuussa Opetushallituksen järjestämässä tutkimusvetoista koulutuspolitiikkaa käsittelevässä seminaarissa.
Kuva: Markus Palmén
Unionimaat kehittäneet koulutustaan yksipuolisesti
Tutkimushanke muovaa kotihiirestä kulttuurihain
Julkaistu: 25.5.2011 klo 12:00