HELSINKI. Opintokeskukset perustavat yhdistyksen keskinäistä yhteistyötä ja edunvalvontaa varten. Järjestäytyminen jakaa opintokeskusten kentän, sillä mukaan on alkuun tulossa vain kahdeksan keskusta yhdestätoista.
Oma yhdistys jatkaa epävirallisen Opintokeskusseuran työtä. Muilla vapaan sivistystyön oppilaitosmuodoilla on jo pitkään ollut omat järjestönsä.
Työväen Sivistysliiton (TSL) pääsihteerin Jorma Turusen mukaan yhdistys perustetaan 17. kesäkuuta. Sen nimeksi tulee Opintokeskukset ry - Studiecentralerna rf.
- Opintokeskusseuran rekisteröityminen on perusteltua juuri nyt, kun opetusministeriö on käynnistämässä keskustelut laatu- ja kehittämisrahoituksen tavoitteista ja kriteereistä. Edessä ovat myös keskustelut oppilaitosrakenteesta, hän toteaa.
Turunen toivoo, että kaikki opintokeskukset saadaan yhdistykseen mukaan. Keskusteluille on aikaa perustamiskokoukseen asti.
Opintotoiminnan Keskusliitto (OK) ei aio liittyä yhdistykseen. Se irtautui talvella Opintokeskusseurasta edunvalvontaerimielisyyksien takia. OK on arvostellut seuraa siitä, että se ajaa puolueita lähellä olevien keskusten etuja.
Toimihenkilöjärjestöjen Sivistysliitto (TJS) on samoin jättäytymässä sivuun yhdistyksestä. Päätöksen takana on tyytymättömyys "poliittisten opintokeskusten enemmistödemokratiaan" erityisesti rahoituskysymyksissä
Kokoomuslainen Kansallinen Sivistysliitto (Kansio) jää niin ikään pois. Se ei näe hankkeessa mainittavaa lisäarvoa.
- Meille riittäisi opintokeskusten epävirallinen keskustelufoorumi, jonka ministeriö on hyväksynyt lausuntojen antajaksi. Yhdistys ei tuo ratkaisua liioin keskusten erimielisyyksiin esimerkiksi KEHO-hankkeessa, pääsihteeri Annika Kokko sanoo.
Kansiossa korostetaan, että asiaan ei liity dramatiikkaa. Liitossa ollaan valmiita tarkastelemaan asiaa myöhemmin uudelleen yhdistyksestä saatavien kokemusten pohjalta.
Kuva: StockXpert
Julkaistu: 11.6.2009 klo 7:00