Tilaa RSS-syöte: Tilaa feed-syöte tästä

Opintokeskusten rahat puoluetukiryhmässä

Puolueita lähellä olevien opintokeskusten rahoitusta järjestellään uusiksi.

Puolueita lähellä olevien opintokeskusten rahoitusta järjestellään uusiksi.

Puoluetoiminnan julkista tukea uudistava työryhmä on aloittanut työnsä. Ylijohtaja Vesa Jatkolan johtaman ryhmän tehtäviin kuuluu muun ohella selvittää, miten puolueita lähellä olevien opintokeskusten saamat avustukset voidaan kytkeä puoluerahoitukseen.

Hallitusryhmät sopivat työryhmän perustamisesta marraskuussa 2009. Sen työ koskee opintokeskusten lisäksi poliittisia lapsi- ja nuorisojärjestöjä ja ajatushautomoita. Se tekee ehdotuksen myös paikallistasolle suunnattavan puoluetuen käyttöönotosta.

Vapaassa sivistystyössä on ollut epätietoisuutta siitä, mitä osaa opintokeskusten valtionrahoituksesta selvitystyö koskee. Keskuksissa on herännyt jopa pelkoja niiden avustusten siirtämisestä puolueille.

Selvitys koskee avustuksia

Työryhmän toimeksianto rajaa selvitystyön puolueita lähellä olevien yhteisöjen saamiin, puoluetoimintaan tarkoitettuihin julkisiin tukiin. Tarkoituksena on tehdä ehdotus siitä, miten tuet voitaisiin yhdistää puoluetuen kanssa samalle momentille ja jakaa parlamentaaristen voimasuhteiden mukaisesti.

Julkiset tuet määritellään toimeksiannossa avustuksiksi. Tämän mukaan selvitys ei koske opintokeskusten perusrahoitusta, vapaan sivistystyön laissa säädettyä suoriteperusteista valtionosuutta.

Opintokeskusten tärkeimmät harkinnanvaraiset valtionavustukset ovat niin sanottu järjestömääräraha, opintosetelirahat ja tästä vuodesta alkaen laatu- ja kehittämisavustukset.

Useista puolueita lähellä olevista opintokeskuksista sanotaan, että avustuksia ei käytetä puoluetoimintaan. Asiantuntijat arvelevat, että avustusten käytössä on opintokeskusten välillä suuria eroja.

Keskusten välillä epäluuloja

Opintokeskusjärjestöistä on vaikea löytää kannattajia avustusten jaon politisoinnille. Vapaan sivistystyön yhteisjärjestön (VSY) puheenjohtaja Aaro Harju sanoo Helsingin Sanomissa tiistaina 2. maaliskuuta, että se sotii vapaan sivistystyön perusideaa vastaan.

Sivistyksen tietojen mukaan asiaa koskevassa keskustelussa on kuitenkin keskinäisiä epäluuloja. Hallituspuolueita lähellä olevien opintokeskusten suhtautumisesta hankkeeseen liikkuu erilaisia tietoja.

Keskustalainen Maaseudun Sivistysliitto (MSL) vastustaa tiukasti avustusten kytkemistä puoluetukeen. Kokoomuksen Kansallisen Sivistysliiton (Kansio) ja Vihreän Sivistysliiton (ViSio) suhtautumista asiantuntijat kuvaavat vähintään myötämieliseksi ja ymmärtäväksi. Tämä koskee varsinkin Kansiota, jonka puheenjohtajana toimii puoluesihteeri Taru Tujunen.

Hallitusneuvos Marja-Riitta Pönkä opetusministeriöstä edustaa työryhmässä vapaan sivistystyön rahoituksen asiantuntemusta. Ryhmän on määrä jättää ehdotuksensa valtioneuvoston kanslialle toukokuun loppuun mennessä.

Kuva: Jozsef Szasz-Fabian / Scandinavian StockPhoto

Aiemmin Sivistyksessä:

Opintokeskukset ja puoluerahat

Opintokeskusten tuet työryhmään tammikuussa

Opintokeskuksia kytketään puoluetukeen

Julkaistu: 2.3.2010 klo 12:00

DeliciousDelicious Facebook Kerro kaverille kirjekuoriKerro kaverille

Keskustele aiheesta »